Kesäinen sade, tuo ihmeellinen taivaan lahja. Maan kosteus ja auringon lämpö sulattavat roudan.
Luonto saa virvoittavan kasteen ja vesi synnyttää eloon kuolleilta näyttäneet kasvustot.
Vihreä nurmikko hohtaa keltaisenaan voikukkasia. Kaunis on tuo alkukesän keto. Hyönteisille herkkupöytä.
Purot virtaavat solisten. Jokien ja järvien uomat täyttyvät, jopa yli äyräidensä tulvien.
Luomakunnan eloon ”herääminen” saa minut janoamaan Jumalan Pyhän Hengen sadetta nääntyneenä rutikuivaan vaellukseen.
Herra, kaipaan kiihkeästi lupamaasi uudistumisen ajan jo koittavan:”Kun jäälohkareet sulavat, pääsette uppovesiin asti.”
Tiedän, että ennen ”uppovesiä” Herra kuljettaa rakkaudessaan armollisen tahtonsa tarkoitus perän mukaan, puhdistuslähteelle, joka on parannuksen teon paikka.
Syntinsä tunnustaneelle sekä nöyrälle omasta tahdosta riisutulle Jeremian kirjaan on tallennettu:”Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen.” (Jer. 31:25)
Lohdulliseen Paimen Psalmiin turvaten:”Viheriäiselle niitylle hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.”
M.E.
Kyynelsilmin tämän luin, samalla kun keltainen kukkameri täynnään iloa!.. Onko suurempaa armoa saada tunnustaa syntinsä ja puhdistua sisältäpäin. Jäädään Hyvän paimenen hoitoon, Hän kuulee ja antaa rauhan meille väsyneille.
Miksi Herra et vastaa mitään? Mihin nämä monet rukoukseni menevät? Tunnustan että olen paha syntinen, uskoton, epäuskoinen, kykenemätön vapauttamaan itseäni. Rukoilen Sinun apuasi, miksi olet vain hiljaa ja kuin ikuisuuden päässä?