Yön pimeydestä minä huudan Sinua.
-Missä olet? kysyit kerran Adamilta.
Nyt minä kysyn Sinulta: Missä olet?
Missä on jylinäsi,
joka muinoin kumisi myrskyjen yli?
Missä on pauhaava pasuunasi,
joka ilmoitti asioiden kääntymisestä?
Nyt kuulen vain oman kaikuni
vasten kallion kylmää kylkeä.
Oletko minut jo unohtanut?
Oletko väsynyt minuun?
Vainko tomua minä Sinulle olen?
Kuitenkin —
Sinä loit maan, auringon
ja sadattuhannet tähdet,
Sinä loit kasvit ja eläimet,
merenelävät
ja ensimmäiset ihmiset
kuudessa päivässä.
Minua Sinä teit yhdeksän kuukautta.
En kai minä kovin arvoton Sinulle ole sittenkään,
kun niin kauan minua kudoit kokoon?
Et kai kutonut minua
vain vaikenemista varten?
Etkö jo vastaisi?
Vaikka ihan hiljaa.
Aamuyöt onkin valvottaneet ja hiljaista on ollut, päivällä olo kuin pörröisen varpusen– eikä Jumala ole unohtanut, yhtäkään, varpustakaan…
Olen ihme,suuri ihme,äidin kohdussa kokoon kudottu…luulen,että Jumala loi minut siksi,että Hän saisi Rakkaudelleen kohteen,kohteen joka ei voi elää ilman häntä,suurta Taivaan Jumalaa ja Jeesusta Kristusta ja joka imee itseensä Rakkauden,minulta…
Kiitos Paljon!