Jokainen soluni huusi puoleesi
kivusta ja ahdistuksesta.
Olin kuin hippu avaruudessa,
eksyneenä harhailemassa,
eikä ääneni kantanut luoksesi valovuosien yli,
vaan palasi entistä polttavampana
takaisin sieluuni.

Mutta sinä löysitkin minut,
ja varovasti tomuun puhalsit,
teit autiomaastani hedelmällisen puutarhan.
Et koskaan minua kadottanutkaan,
olin vain eksynyt omaan pimeyteeni,
ja hyvyytesi, joka Sinusta vuolaana virtaa,
seuraa minua ikuisuuteen asti.