”Raivatkaa, raivatkaa, tasoittakaa tie, poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä” (Jes. 57:14).

Marssimme yhtenä rintamana kohti pelastusta, taivasta. Matka on pitkä ja monesti kivinen. Kompuroimme vuoron perään – tänään minä, huomenna ehkä sinä.

Kutsumuksemme on poistaa polulta esteitä, ei osoitella sormella kaatuneita. Jumalan sydän sykkii aina joukon pienimmälle ja kuormitetuimmalle. Kun Hänen tunteensa saavat vaikuttaa meissä, alamme huolehtia kaatuneista.

Käsissämme on armon rautakanki ja rakkauden moottorisaha, taskussamme lohdutuksen ensiapupakkaus. Yksin emme jaksa, mutta suurena Jumalan kansana kestämme ahdistukset ja vaikeudet.