”Minä panen nämä kansat teille koetukseksi nähdäkseni, kuljetteko te isienne lailla minun tietäni minun käskyjäni noudattaen. Siksi Herra ei kiirehtinyt tuhoamaan näitä kansoja, vaan antoi niiden jäädä paikoilleen, ja siksi hän ei ollut myöskään antanut niitä Joosuan käsiin.” (Tuom. 2: 22,23)

Jumala oli luvannut Kanaanin maan israelilaisille. Joosua oli Jumalan valitsema johtaja maan valloittamiseen. Jumala selkeästi lupasi antaa koko maan hänelle ja kansalle ja kukistaa viholliset heidän edestään (Joos. 1:3).

Joosuan kirjan alkua käytetään monesti sen osoittamiseksi, että me kristityt voimme elää jatkuvasti voitokkaasti vaikeuksitta piittaamatta, jos luotamme Jumalan lupauksiin riittävästi. Meille sanotaan, että jos osaamme olla oikeanlaisia ja uskoa oikealla tavalla, meidän ei tarvitse kokea tappiota tai kärsimystä.

Mutta Joosua ei nähnyt elinaikanaan Jumalan lupausten kokomittaista täyttymystä. Vuosikymmenten jälkeen maata oli vallattu mutta hyvin paljon jäi myös valtaamatta. Viholliskansoja jäi jäljelle israelilaisten ahdistukseksi. Puuttuiko Joosualta siis uskoa vai mistä on kyse?

Jumala on lopulta aina salattu Jumala. Joosuan ja israelilaisten kohdalla Jumala päätti jättää vihollisia jäljelle – niillä oli oma salattu tehtävänsä Jumalan ja kansan välisessä suhteessa.

Tästä pääsemme meihin ja omaan keskeneräisyyteemme. Omistamme kyllä mitä suurimmat lupaukset ja olemme voittajia. Mutta samaan aikaan joudumme kokemaan monenlaisia ahdistuksia. Viholliset saattavat vainota meitä sisältä ja ulkoa. Kun näin on, ehkä kyse ei olekaan meidän uskomme heikkoudesta, vaan salatusta rakastavasta Jumalasta.

Voi olla, että me tarvitsemme meidän tämän päivän haasteemme. Jumala voi kyllä vastata rukouksiimme ja poistaa kipeät asiat. Mutta jos Hän ei niin tee, niillä saattaa olla elämässämme enemmän tarkoitusta kuin arvaamme.