”Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty”. Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.” (Joh. 19: 30)

Jumalan armolla on tukeva kiinnikohtansa; se on ankkuroitunut aikaan ja paikkaan. Iankaikkinen Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa yli 2000 vuotta sitten. Jumala sääli kärsivää, Hänestä vieraantunutta maailmaa eikä tahtonut jättää sitä oman onnensa nojaan. Hän murtautui keskellä ihmisten hätää ja kärsimystä. Kun kerran ihmiset eivät synnin takia päässeet Luojansa luokse, Luojan täytyi astua alas heidän luokseen.

Jumalan armo tulee aina liittää Kristuksen ristiin. Raamatullista armoa ei ole pelkästään puhe Jumalan hyväntahtoisuudesta tai hyvien voimien, kohtaloiden tai esimerkiksi enkelien avunannosta. Armo tulee esiin siinä, että Jumala maksoi kipeällä tavalla saavuttaakseen yhteyden kaikkiin kansoihin ja samalla yksittäiseen ihmiseen.

Armo on jokaista ihmistä varten. Se on Jumalan lahja kärsivälle maailmalle. Kärsivä ihminen saakin parhaan avun, kun hänelle osoitetaan elämänsä antanutta Jumalan Poikaa. Miksi? Se on osoitus siitä, ettemme elä täällä turhaan eikä elämämme ole merkityksetön. Arvomme on Jumalan silmissä niin suuri, että Kristuksemme koki todellisen kuoleman syntiemme tähden.

Risti on myös osoitus Jumalan sitoutuneisuudesta kärsivän ihmisen elämään. Kristuksen risti puhuu todellista ja elävää kieltä kestävästä, riittävästä ja uhrautuvasta Jumalan rakkaudesta. Jos siis kärsimystemme keskellä kysymme missä Jumala on ja välittääkö Hän meistä, saamme vastauksen katsomalla veristä Vapahtajaa.

Jos sanaan armo ei sisälly Kristuksen risti, se ei ole raamatullista armoa. Mutta kun kärsivä ihminen tavoittaa sielunsa ytimessä Hänen puolestaan uhrautuvan Jumalan – siitä alkaa taivas jo tässä ajassa.