“Te kylvette paljon, mutta saatte vähän satoa. Te syötte, mutta ette tule kylläisiksi. Te juotte, mutta janonne ei sammu. Te pukeudutte, mutta teidän ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työnsä palkan rikkinäiseen kukkaroon.” (Hagg. 1:6)
Profeetta Haggai oli viimeisiä Vanhan Testamentin kirjaprofeettoja. Hän kutsui pakkosiirtolaisuudesta palannutta kansaa jatkamaan keskeytynyttä Herran temppelin rakentamista. Haggai sanoi kansalle suoraan, että heitä kiinnosti enemmän omien talojen kunnostaminen kuin Herran temppeli. Asian olisi kuulunut olla toisin päin.
Sitten Haggai kertoo meitäkin koskevan hengellisen periaatteen: Antaessamme itseltämme varoja, aikaa tai vaivaa Jumalalle, se palautuu Jumalan siunauksena elämäämme takaisin. Taas jos keskitymme ensin itseemme, voi olla, että emme silti saavuta sitä, mitä haluamme.
Oletko huomannut, kuinka vaikeaa on antaa jotain jollekin toiselle? Tai kuinka vaikeaa on antaa rahaa esimerkiksi kristilliseen työhön? Meillä on pinttynyt kuva siitä, että meidän omaisuutemme on meidän oma asiamme ja meidän tulee käyttää sitä pääasiassa itseemme. Sitä voisi kutsua kaiketi omistushaluksi ja joskus jopa ahneudeksi? Todellisuudessa kaikki mitä meillä on, on lainaa. Jumala voi tänään ottaa siunauksensa meiltä pois tai sitten Hän voi lisätä sen moninkertaiseksi.
Herran temppelin rakentaminen on tänäänkin pahasti kesken. Rakennamme yhdessä Kristuksen ruumista. Se työ vaatii monenlaisia työntekijöitä, meitä kaikkia. Jumala kutsuu meitä antamaan omastamme. Paavali lisää, että iloista “antajaa Jumala rakastaa”, tarkoittaen, että pakkoa tai velvoitetta ei ole. Mutta Malakian kirjassa Jumala haastaa meidät tuomaan täydet kymmenykset Hänelle ja sitten seuraamaan, miten taloutemme käy (Mal. 3:10)!
Jumala lupaa, että jos annamme omastamme, Hän ei jää meille velkaa. Jeesuksen mainitsema köyhä leski antoi kaiken mitä hänelle oli ja luulenpa, että ettei hänen käynyt huonosti?
