”Varokaa veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta. Kehottakaa sen sijaan toisianne joka päivä niin kauan kuin sanotaan `Tänä päivänä, ettei kukaan teistä synnin pettämänä paatuisi.” (Hebr. 3:12-13)

Kaksi asiaa on yhtäaikaisesti totta jokaisen kristityn elämässä. Ensinnäkin me olemme syntisiä ja teemme syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja tekemättä jättämisin. Toisekseen meidät on pelastettu Jumalan vihasta ja kadostustuomiosta ja olemme Jumalan lapsia ja matkalla kohti taivasta.

Kristitty elää siis aikamoisessa jännitteessä. Hän haluaa toisaalta elää elämäänsä Jumalan hyvän tahdon mukaan ja toisaalta hän kokee yhä toistuvaa vetoa syntiin.

Vaikka olemme syntisiä, emme saisi kuitenkaan koskaan puolustella syntejämme tai hyväksyä niitä muitta mutkitta elämäämme. Synti nimittäin sokaisee hengelliset silmämme ja paaduttaa meidät, eli tekee meidät ennen pitkää välinpitämättömiksi Jumalaa kohtaan.

Synti yrittää erottaa meidät Kristuksesta. Siksi me tarvitsemme jatkuvasti toistemme apua ja tukea. Me tarvitsemme alinomaa sitä muistutusta, että Kristus on sovittanut meidän kaikki syntimme. Ja joskus me tarvitsemme itse kukin myös rehellisiä, varoittavia sanoja ihmisiltä, jotka rakastavat meitä. Omille toimilleen kun sokeutuu niin helposti.

Paatumisen vastakohtana on välitön ja rehellinen turvautuminen Jeesukseen. Hänelle me saamme puolustelematta kertoa kaikki syntimme. Menneet synnit saamme uskoa anteeksiannetuiksi ja tulevaisuuden saamme jättää Hänen kannettavakseen.