Lihallinen vai hengellinen, osa 2

Kun mietimme Raamatun ilmaisuja lihallisesta ja hengellisestä kristitystä, voimakkaat mielikuvat saattavat ohjata ajatuksiamme ja tunteitamme. Saatamme mieltää, että hengellinen ihminen on jotain sellaista, johon olemme yrittäneet pyrkiä vuosien ajan mutta se on aina ollut meille liian kaukana.

Hengen täyttämän kristityn tunnusmerkkeinä saatamme ajatella olevan vapauden ahdistuksista ja taisteluista, voitokkaan elämän, armolahjojen runsauden ja innokkuuden rukoukseen ja Raamatun lukemiseen. Sitten katsomme omaa elämäämme ja huomaamme, että emme täytä tuota listaa. Masennus hiipii puseroomme ja ajattelemme olevamme alemman luokan kristittyjä.

Kun Paavali moitti Korintin seurakunnan kristittyjä lihallisiksi, he tuskin saattoivat uskoa korviaan. Heillähän oli mitä moninaisimpia armolahjoja käytössä ja heidän hengellisyytensä näytti olevan hyvinkin karismaattista. He kokivat olevansa hengellisesti rikkaita. Mutta Paavali kuuli, että samaan aikaan he riitelivät keskenään ja jakautuivat eri puolueisiin.

Mitä lihallisuudella siis tarkoitetaan? Se on yksi ilmaus siitä, että ihminen on itse oman elämänsä herra. Vaikka Pyhä Henki on tullut uskoontulossa ihmiseen asumaan, ei Hän pääse vaikuttamaan uutta elämää niin kuin Hän tahtoisi. Kun näin muotoilemme lihallisen elämän, huomaamme, että me kaikki elämme pitkälti elämäämme itsemme varassa. Me voimme elää toisten silmissä moitteetonta elämää, olla näkyvästi hengellisessä työssä ja tuntea Raamattumme kannesta kanteen ja silti pitää itse elämämme lankoja tiukasti käsissämme.

Raamattu kehottaa meitä kohti hengellistä elämää. Mutta se ei ole saavuttamattoman korkea mitta, jonka ylitse pitäisi päästä tai jolla voisimme mitata toisiamme. Jeesus tuntuu saavan elämässämme lisää alaa aina silloin, kun itse emme enää jaksa. Niinpä opetus hengellisestä elämästä tulisi olla ilouutinen juuri itsensä huonoiksi tunteville kristityille. Hengellisessä elämässä ja sen edistymisessä ei ole kyse ihmisen onnistumisista vaan Kristuksen vaikutuksesta meissä.

Miten siis pääsemme lihallisesta elämästä kohti hengellistä? Se on Jumalan työtä meissä. Hän tekee Henkensä kautta joka päivä meissä työtään, että me voisimme ymmärtää tarvitsevuutemme ja puutteemme.

Kun meitä kehotetaan vaeltamaan Hengessä (Gal. 5:16), se ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että Kristus saa Henkensä kautta elää omaa elämäänsä meissä. Miten se voi toteutua? Kysymys ei ole osaamisesta tai suorituksesta vaan levosta. Uskallan hiljalleen luottaa Jumalan lupauksiin ja pyydän Häntä tekemään elämässäni kaikkea sitä, mihin en itse pysty.

Mutta entä jos sittenkään en koe mitään ”hengellisempää”? Meidän tehtävänä ei ole katsoa tunteisiimme tai kokemuksiimme vaan luottaa Raamattuun. Niin monesti kuin havaitsemme arjessamme elävämme lihamme (oman tahtomme) kautta, yhtä monesti saamme jutella Jeesukselle ja kiittää Häntä siitä, että Hän asuu meissä ja kykenee vaikuttamaan hengellistä elämää. Tätä elinikäistä prosessia on turvallista opetella Isän sylissä.

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s