“Sinä viet heidät perille ja juurrutat heidät perintövuorellesi, paikkaan, jonka sinä, Herra, olet tehnyt asunnoksesi, pyhäkköön, jonka sinun kätesi, Herra, ovat valmistaneet” (2.Moos. 15:17).
Israelin kansa juhli vapautetun juhlaa Kaislameren toisella puolella. Jumala oli vapauttanut kansan suurten ihmeiden voimalla Egyptin orjuudesta ja viimeinen näytös oli ohi: Egyptin sotajoukot olivat jääneet vyöryvän meren saaliiksi.
Vaikka matka tulisi olemaan pitkä ja vaivalloinen, israelilaiset lauloivat uskon laulun. He Julistivat laulullaan, että Herra saattaisi työnsä myös päätökseen. He vetosivat Herran voimaan ja tahtoon viedä kansa luvattuun maahan.
Jos kyse olisi ollut Israelin kansan kyvystä, tahdosta tai edes uskosta, he olisivat sen tuhat kertaa jääneet matkalle. He kohtasivat pieniä ja suuria haasteita ja vastuksia monen monta kertaa ja jatkuvasti napisivat Jumalaa vastaan. Edessä olevan ilon sijaan he käänsivät katseensa yhä uudelleen menneeseen ja tahtoivat jättää matkantekonsa kesken.
Mutta Jumala oli päättäväinen, vahva ja armollinen. Hän voitti kaikki vastukset, myös kansan omat puutteet ja ongelmat.
Eikö tämä ole suurta esikuvaa meille muukalaisille, meille, jotka teemme samalla tavalla matkaa kohti luvattua täyttymystä? Vaikka matka on joskus raskas; suorastaan ylivoimainen ja vaikka voimat loppuvat useasti, Herra Jeesus Kristus jaksaa johdattaa meidät perille taivaaseen.
Jos laitamme luottamuksemme itseemme tai olosuhteisiimme, lannistumme. Jos sen sijaan laitamme toivomme elävään Jumalaan, matkamme ei voi jäädä kesken. Hän vie meidät perille. Jokaisen meistä.
