Luin Jaakko Pirttiahon kirjan Rakkaat raajarikot. Kirjan nimi kertoo, kenelle puhutaan. Ja millä asenteella. Sama rakastava kaiku löytyy lukujen otsikoista löytyvissä sanoissa: sydän särkyy, rikkoutunut pilli, uupunut, häpeä, syyllisyys, kyynellaaksot ja tuhlaajapoika. Kirjan sivuilta löytää itsensä. Kirjoittaja esittelee suuren määrän Raamatun hahmoja. Sieltä löytyy rikkonainen joukko, jota yhdisti usko Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. 

Esipuheessa Jaakko Pirttiaho kertoo kirjoittaneensa niille lukemattomille ihmisille “jotka ovat elämässään särkyneet”. Heille on tarjolla lohdun sanoja sekä armon vakuutuksia. Kannesta kanteen kaikuu sanoma: Vapahtaja kuuluu erityisesti elämässään epäonnistuneille, heikoille ja huonoille. 

Tapansa mukaan Pirttiaho kertoo kipeäitä kokemuksia omasta elämänhistoriastaan. Niissä syntyy yhteys kirjottajan ja lukijan välille: Jos kirjan kirjoittaja on käynyt läpi tuollaista ja selvinnyt siitä, ehkä minäkin. Kirjasta välittyy tunne, ettei kirjailija vain teorisoi toisille vaan elää itse kirjoittamastaan armon todellisuudesta. 

Pidin hyvänä sanoman perustana olevaa teologiaa, kotoista herätyssävytteistä luterilaisuutta. Uskon ytimenä on luottamus Jumalan lupauksiin. Laki ja evankeliumi tulevat esille uskovaakin koskevina käskyinä ja kirkkaana armon julistuksena, ja Pirttiaho ei sorru lakihenkisyyteen (legalismi) eikä Jumalan lain hylkäämiseen (antinomismi). Synti otetaan todesta ja se kuvataan ihmisen, myös uskovan, elämää tuhoavana. Kaiken keskellä välittyy sanoma armosta, anteeksiantamuksesta ja uudesta alusta. Raamatun korostus on vahva. Erityisen ilahduttavaa on kirjan läpäisevä selvä Jeesus-keskeisyys. Luterilaista on myös arjen kutsumusajattelu: “Mitä siis on kristillinen kilvoittelu? Se on pysymistä Jumalan armossa ja olemista uskollinen siinä tehtävässä, jonka Jumala on meille antanut perheessä, työpaikallamme ja seurakunnassa. Joskus toteutamme kutsumustamme ja kilvoitteluamme siten, että vain jaksamme elää tämän päivän. Jotkut kilvoittelevat Jumalan sulatusuunissa vuodesta toiseen.”

Pirttiahon mukaan uskovan ahdistukset voivat muuttua siunaukseksi. Elämämme pimeät ajat parhaimmillaan kasvattavat ymmärrystämme Jumalasta. Heikkoutemme niiden keskellä lisää tarvitsevuuttamme Jumalasta. Ahdistukset myös vahvistavat uskoamme. Elämämme kipeiden asioiden ja pimeyden keskellä voimme löytää Kristuksessa suuren aarteen ja lohdutuksen. Siunauksia syvyydestä.

Kirjaa lukiessa tuli mieleeni Martti Lutherin toteamus: oikeaksi teologiksi tullaan kolmen asian kautta: oratio, meditatio ja tentatio. Rukous, Jumalan sanan mietiskely ja koettelemukset. Kirja muistuttaa näiden kuuluvan uskovan elämään.

Jaakko Pirttiaho on hyvän sanoman julistaja, evankelista. Esimerkki evankelistan sydämen sävystä on toisessa luvussa Rikkoutuneen pillin tarina: “Epäonnistunut kokee olevansa arvoton ja pilalla. Hän tuntee kelpaavansa vain pois heitettäväksi. Miten Vapahtaja suhtautuu tällaiseen ihmiseen?” Kaunis vastaus on: “Jeesus tahtoo ottaa särkyneen ihmisen käsiinsä. Hänen päättäväisessä huolenpidossaan rikkoutunut alkaa soida jälleen, ehkä entistä kauniimmin.”

Tämä kirjan ydinviesti on tämä: Kukaan ei ole arvoton ja romukoppaan heitettävä. Jokainen on arvokas, jokainen on Jumalan rakkauden kohde. Jumala kutsuu Jeesuksen yhteyteen, jossa saadaan synnit anteeksi ja osallisuus ikuisesta elämästä. Tässä yhteydessä alkaa Jumalan parantava työnsä: “Jeesuksen käsissä alat soida kauniita säveliä. Elämäsi sointiin on saattanut tulla aivan uusia äänialoja. Uudet soinnut houkuttelevat piiloistaan toisia särkyneitä ja antavat heille toivoa.”

Kirja ohjaa heikkoja, syntisiä, ongelmien kanssa painivia, kaikkensa menettäneitä, sisäisesti rikkonaisia, elämänsä umpisolmuun saaneita suuren Jeesuksen luokse. Jeesus on juuri heikkojen, epäonnistuneiden ja syntisten ystävä. Fyysisesti, henkisesti tai hengellisesti rampana raajarikkona olet Jumalalle rakas.

Lähetysjohtaja Mika Tuovinen
Julkaistu 9.10.2020: www.facebook.com/RevMikaTuovinen