Tiesitkö, että maailman kovin keramiikka, posliini, valmistettiin Raamatun aikaan särkyneiden astioiden palasista?

Parasta posliinia varten piti nähdä särkemisen vaivaa. Savenvalajalla oli monesti oma oppipoika, jonka tehtävänä oli joinain päivinä vain rikkoa taidolla tehtyjä, kauniita ja käyttövalmiita saviastioita.

Ajattele, posliinia varten tarvittiin sirpalaita, joilla oli jopa 20 särkymisen kipeä menneisyys painolastinaan. Se, mikä elämän lain mukaan oli käyttökelvotonta ja vain lopullista hävitystä odottava tomukasa, sen taidokkain savitaituri talletti odottamaan suurimman luomisvimman kaunista aamunkoittoa.

Kauneus syntyy romukasasta. Tuulen heittelemät kipeät kokemukset ja surullisesti repsahtaneet sydämen hippuset ovat ne ainoat raaka-ainekset joista Mestari valmistaa jotain, joka antaa maistaa toisen valtakunnan ilmapiiriä.

Särkyminen sattuu. Jokainen raksahdus on ihmisen kestokykyä suurempi. Särkyessä elämä valuu ulos ja kuolema sisään.

Jumala ei päästä grammakaan lattian rakoon. Hän ei anna myrskytuulen varastaa eikä syvien vesien upottaa lastensa liian kipeitä kyyneleitä. Ei, jokainen niistä talletetaan jotta niistä luodaan jotain, joka on verrattomasti aikaisempaa kauniimpaa.

Jumala ei ole valmis luovuttamaan sinusta yhtä grammaa. Sydän saattaa kyllä särkyä. Elämä saattaa särkyä.

Merkityksellisintä on se, missä murrutaan. Sinä et raksahtele hylättynä ja murtuneen tahtosi varassa. Ei, sinä katkeat ja lohkeat Suuren Mestarin työpöydällä. Et vihan moukaroimana vaan rakkaudella räätälöitynä.

Taivas voi pilkahtaa vain posliinipinnoilta. Astioista, jotka muistavat dna:ssaan tuhat liian kipeää särkymistä.