”Hän antaa armonsa, hän on uskollinen.” Ps. 54:4
Herra Jeesus kiitos, että Sinun armosi on ansaitsematonta armoa ja se on aina ennättävää armoa.
Ylistys Sinulle, että jokaiselle syntinsä ja itsensä mahdottomaksi tuntevalle pelastus on tarjolla vain vastaanotettavaksi.
Kiitos armon avaruudesta, joka on niin korkea, ettei sitä voi ylittää ja niin leveä, ettei sitä voi ohittaa sekä niin matala, ettei sitä voi alittaa.
Jeesus kiitos, että suostuit Isän tahdon täyttämään kärsimällä rakkaudesta langennetta ihmiskuntaa kohtaan.
Kiitos, kunnia ja ylistys Pyhä Jumala rakastava Taivaallinen Isä uskollisuudestasi luotujasi kohtaan.
Kiitos Sanantasi, joka on jalkaimme lamppu ja valkeus teillämme vaikeuksienkin keskellä.
Herra Jeesus, kiitos Pyhän Hengen lahjasta, joka puolustaa, lohduttaa, johdattaa, mutta myös tarvittaessa nuhtelee.
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Aamen.

Kiitos Paljon näistä sanoisra ja tästä muistutuksesta. Kun on uupunut ja pettynyt itseensä, on valtavan ihanaa saada kuulla ansaitsemattoman armon sanomaa. Eikä minusta olisikaan ansaitsemaan. Vielä; paljon kiitoksia ja olkaa kaikki siunattuja Herrassa!