Herätys: kun Kristus tarjoillaan syntisille

”Seurakunnassa oli paljon sellaisia jotka eivät olleet puhdistautuneet. Koska he eivät olleet kelvollisia pyhittämään pääsiäislammasta Herralle, leeviläiset teurastivat sen heidän puolestaan” (2. Aik. 30: 17).

Kuningas Hiskian aikana Juudassa syntyi kansallinen herätys. Herran temppeli puhdistettiin ja Jumala otettiin jälleen vakavasti. Tärkeimpien uudistusten listalla oli unohdetun pääsiäisen palauttaminen juhlakalenteriin.

Kutsu viettämään pääsiäistä lähti koko Juudan kansalle ja samalla naapurivaltiolle Israelille. Se oli kutsu Herran yhteyteen; juhlimaan esikuvaa, jonka täyttymys avasi taivaan portit noin 700 vuotta Hiskian jälkeen.

Herra oli antanut tarkat ja yksityiskohtaiset ohjeet pääsiäisenvietosta. Hiskian aikaan kansan moraalinen tila oli laskenut kauaksi tarkoitetusta – juhlaan saapuvista moni ei ollut kelvollinen ottamaan siihen osaa. Näitä epäpuhtaita ei kuitenkaan käännytetty pois vaan armo laskeutui alas ihmisten reaalimaailman tasalle. Voisiko sanoa, että ne, jotka olivat sisäpuolella, tarjoilivat Kristusta niille, jotka olisivat jääneet muuten auttamatta ulkopuolelle?

Rinnastusta omaan aikaamme ei ole vaikeaa tehdä. Tänäänkin elämän monimuotoisuus ja sen tuomat haasteet vetävät meitä korkkiruuville monin tavoin. Monet ovat seurakuntien ulkopuolella, koska he eivät ole saaneet elämäänsä suoristettua vaadittuihin mittoihin. Jos sisällä olevat jäävät huutamaan ulkopuolella oleville moraalikoodistoja ja tyytyvät mittamaan heitä eettisin mittanauhoin, vain harva pääsee ottamaan osaa siihen aarteeseen, joka on tehty mittatilaustyönä monille. Etten sanoisi kaikille.

Hiskian aikana epäpuhtailla oli sydämen halu löytää kadonnut yhteys Jumalaan. He pyrkivät lähelle siitäkin huolimatta, ettei elämä ollut kunnossa. Heitä ei käännytetty pois ja sen seurauksena pienen joukon pääsiäinen vaihtui järisyttävään massatapahtumaan, jonka vaikutuksesta epäjumalanpalveluspaikat tuhottiin kotimatkalla.

Tähän loppuun dramaattinen päätös: Ihmiset ovat tänään seiniemme ulkopuolella odottamassa, että heille tarjoillaan Kristusta. Vainiot ovat valmiina. Onko porteillamme sisään- vai ulosheittäjiä?

Miksei Jumala anna pelkkiä hyviä päiviä?

”Kun Ussiasta oli tullut mahtava, hänen sydämensä ylpistyi, niin että hän toimi kelvottomasti” (2. Aik. 26: 16).

Kerran Jumala rakastaa meitä ja Hän on kaikkivaltias, miksi elämässämme ei ole vain hyviä päiviä, onnea, täyteyttä ja menestystä?

Vastaus löytyy useista Raamatun ihmisten kertomuksista. Kuningas Ussia on yksi esimerkki. Hän eli Jumalan yhteydessä sinne saakka, kunnes saavutti valtavan menestyksen – silloin hän lankesi rumasti.

Sama surullinen kertomus nähdään kuningas Salomon elämässä. Ajattele: hän kirjoitti kolme kirjaa Raamattuun, sai viisautta enemmän kuin kukaan toinen, saavutti huikean menestyksen ja onnen ja mikä oli kaiken lopputulos? Salomo lankesi pois Jumalan yhteydestä.

Apostoli Paavali sai puolestaan niin lennokkaita hengellisiä näkyjä ja elämyksiä, että hän olisi pullistunut kuin vesi-ilmapallo puutarhaletkun päässä, ellei Jumala olisi pitänyt häntä kurssissa. Paavali joutui hyväksymään arkeensa niin kipeitä asioita, että niitä kuvasi sanat ”Saatanan enkeli rusikoi minua päivästä päivään.”

Näyttää siltä, ettei langennut ihmisluonto voi kestää pelkkää paistetta. Tai kestää kyllä muttei Jumalan yhteydessä. Jumalalla on aarteita annettava ja parhaimmat niistä taidetaan antaa pimeyden kätköistä?

Suruni suo

Minun suruni suo on
edelleen kartalla
aika ajoin sen
varovasti ja
kunnioittavasti ylitän

sen silmät vetistävät
vielä, upottavatkin
jos ei keskity mihin astuu

suruni suo tuskin
koskaan umpeutuu
kokonaan, se pursuaa
tuoreita muistoja eilisistä

antaa sen olla
se on osa elämäni maisemaa
aina, vaikka jalkani ovatkin
tavoittaneet kallion
joka kantaa eteenpäin

(Iiris)