Kuuletko rakkauden taustarummut?

”Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä” (2. Kor. 1:8).

Mittaillessani pelokkaana oman umpikujani peräseinää lohduttaudun sillä ajatuksella, että suuri uskon apostoli Paavalikin on ollut samalla paikalla – ja miljoonat muut kristityt kirkon historian aikana. He ovat seisseet mahdottomuuksien pilkattavina, laskeneet miekkansa ja kilpensä alas tietäen, että edessä oleva taistelu tulee olemaan täysin ylivoimainen.

Raamattu ei itse asiassa opeta, että kristityt kokisivat vain sellaisia koettelemuksia, jotka he voivat ennakkoon mittailla omien voimiensa mukaisiksi. Ei, sen kielikuvat rististä ja kuolemasta, esimerkit pilviin yltävistä goljateista ja järjettömistä myrskyistä opettavat meille elämästä, jota ei voi ennakkoon laskelmoida. Se yllättää meidät monin tavoin matkamme loppuun saakka.

Kun Paavali seisoi oman Goljatinsa edessä, hän ei jaksanut enää uskoa selviytyvänsä seesteisempään huomiseen. Hän oli jo käyttänyt loppuun uskon ja toivon varastonsa. Jokaisella meillä on piste, josta elämämme kulkee eteenpäin enää kuin jälkihöyryillä. Kun Paavali kirjoitti olleensa kuin kuolemaan tuomittu, hän tarkoitti tilannetta, jossa vain puhdas ihme voisi mahdollistaa hänelle lisää elinvuosia.

Mutta se ihme tapahtui. Se tapahtui siksi, että vaikka häntä vastassa ollut muuri olisi ollut Kiinan muuria vankempi, se olisi joutunut taipumaan Jumalan käsissä kuin keitetty spagetti.

Hänen pelastava ihmeensä tapahtui silloin, kun Paavali oli itse jo luovuttanut. Hän ei enää osannut auttaa itse itseään, ei kiljaista taisteluhuutoa tai etsiä ulospääsyä tilanteesta. Juuri siinä kohdassa hän sai oppia jotain merkittävää uskon todellisuudesta. 

Oman kokemuksensa tähden Paavali saattoi olla varma siitä, että Jumalan lasten todellisuutta eivät määrittele vaakatason tosiasiat. Viimeiset peräseinät sulkivat tien ihmiseltä, mutta eivät Jumalalta.

Niiden edessä kuihtuivat ihmisen selviytymisstrategiat – vain jotta Jumalan vastaavat voitaisiin kaivaa esiin pölykerroksen alta.

Jos Raamattu pitää paikkansa, meillä ei ole mitään hätää – ei yhdelläkään Jumalan lapsella. Ei, vaikka voisimme luetella vastoinkäymisiä yhtä mittavasti kuin kauppatavaroita perjantain ostoslistalla. Mahdottomat tilanteet eivät tule meitä vastaan sattumalta. Ne ovat lahjoja, järjeltä salattuja reittejä Jumalan sydämelle. Se sydän sykkii edelleen, ja siksi me kohtaamme jokaisen päivämme rakkauden taustarummuin.

Varjoja

Oletko se sinä, Jumala?
Sinun valosiko ei välttele varjoja?
Ihmistä? Minuakaan?

Hyvä Jumala!
Olen alasti ja pelkäsin,
kun kuulin askeleesi.
Olen syönyt kiellettyä.
Tiedän itsestäni liikaa!
En kuulu paratiisiisi.

Mutta muista minua,
kun tulet valtakuntaasi!
Muista minua!

(Iiris)

Mahdoton tehtävä, joka on tehtävä – autatko Jaakko Pirttiahoa?

7.6.2021 KERÄYS ONNISTUI JA SE ON PÄÄTTYNYT! OLEMME MIELETTÖMÄN KIITOLLISIA!!!🙏🏼❤️❤️❤️

Pieni tilannekatsaus 1.6.2021:

Hei kiitos ihanat ystävät, että olette vielä pystyneet ja tahtoneet lähteä mukaan tähän toiseenkin keräykseen! Olemme jo päässeet noin puoleen väliin 10000 euron maksimitavoitetta!
”Olemme jokaiselle lahjoittajalle ja talkoolaiselle valtavan kiitollisia, tämä on yhtä ihmettä haasteemme keskellä – ehkä me selvitään!”-Jaska ja Iiris-

27.5.2021
Saimme poliisihallinnolta toisen pienkeräysluvan Jaakon perheen auttamiseen. Lue tästä, mitä kuuluu Jaakon ja perheen urakkaan.

Näin hän kertoo itse:

”Nyt on nelisen viikkoa purettu vanhoja kattorakenteita ja rakennettu uusia. Kun työmiehet ovat lopettaneet päivänsä alkuillasta, minulla on alkanut toinen vuoro – olen tehnyt 16 tunnin päiviä, jotta rakenteet eivät kastuisi ja työmaa etenisi. Mieli alkaa olla hyvin väsynyt ja kroppa sinnittelee koossa erilaisten urheiluteippien ja buranan voimin. Aamuisin kädet ovat niin kipeät, etten saa pideltyä kahvikuppia ja Iiriksen pitää auttaa rakennusliivit päälle ja kengät jalkaan ja työntää minut ovesta aina seuraavaan työpäivään.

Mutta tämä mahdottomaksi hankkeeksi ristimäni projekti etenee. Jumala on yllättänyt ihanilla talkooapulaisilla ja mukanaolevat kirvesmiehet muodostavat hyvän tiimin. Meitä on ollut alun parhaina päivinä noin kymmenen miestä ja naista rakentamassa rinta rinnan ja se on koskettanut meitä Iiriksen kanssa syvästi.

Yksi iso välietappi meillä oli muutama päivä sitten, kun saimme katon aluskatteelle. Se tarkoitti sitä, että minun ei tarvinnut enää käyttää kahta tuntia iltaisin ja tuntia aamuisin valtavien muovipressujen kiinnityksiin ja taas irrotuksiin. Nyt kuuntelemme sateen ropinaa muovista suojaa vasten ja kuskaamme ämpäreitä vuotokohtiin, joissa naulat eivät ole löytäneet kohteeseen.

Olemme olleet ja olemme edelleen epätoivon ja katkeamisen rajamailla. Emme jaksa toivoa ja rukoilla kuin aina yhteen päivään riittäviä voimia ja apua. Kolme vuotta sitten kokemamme hurja homeremontti kummittelee edelleen sieluissamme ja nyt olemme taas joutuneet kuukausien työmaalle, jossa asumme pölyn ja vääntyneiden naulojen keskellä. Useina aamuina meillä on ollut vain 10 astetta lämmintä ja päivä alkaakin suurten rakennuslämmittimien käynnistyksellä.

Juuri tänä keväänä rakennusmateriaalit ovat tehneet hurjan hintapomppauksen ylöspäin. Taistelemme jaksamisemme ohella myös taloutemme kanssa – vielä on edessä isoja ja rahaa vieviä hankintoja kuten kattopellit, puhallusvillat, eristelevyt, sähkö- ja putkityöt ja kaikki pintamateriaalit.

Suurinta peitsenvääntöä käymme talouden ja ammattityövoiman suhteen. Meillä olisi tarvetta pitää kirvesmiehiämme mahdollisimman pitkään, jotta kaikki rakennustyö ei jäisi minulle ja ylikuormittuneille nivelilleni ja kipeälle selälleni.

Olemme valtavan kiitollisia ihanille talkoolaisillemme ja jokaiselle, joka on auttanut meitä rukouksin ja taloudellisesti! Niin haastavaan elämäntilanteeseen tämä hyvin haastava projekti tuli, että on puhdasta ihmettä, jos tämä saadaan maaliin niin, että isäntä ei joudu burnoutin takia sairaalahoitoon tai että talous kestää hankinnat ja ammattityövoiman loppuun saakka. Jos selviämme tästä – elämämme tähänastisesta kovimmasta vaiheesta, selviämme mistä tahansa – Jumalamme avulla!

Ensi syksy on jo sovittuja puhujakeikkoja täynnä. Toiveemme olisi saada kotimme loppukesästä siihen kuntoon, että lapset pääsisivät nukkumaan sisätiloissa ja asuntomme ei näyttäisi enää räjäytyskuvalta.

Kiitos että olet meitä auttamassa! Yksin emme selviäisi! Terveisin Jaska ja Iiris”

-Heli Karhumäki-


Miksi elämässämme on niin paljon kipua ja epäonnistumisen kokemusta?

Ehkä siksi, ettei Jeesus halua pysyä elämämme suhteen taka-alalla tai siistissä karsinassa?

Ehkä haluamme tutustua Häneen enemmän, kun uimme niin syvissä vesissä, ettemme itse jaksa pysyä pinnalla. Ehkä silloin olemme valmiita huutamaan Häntä avuksemme ainoana pelastajana. Oma tahto, voimat ja kyvyt ovat osoittautuneet riittämättömiksi.

Joitakin meitä elämä tuntuu runtelevan käsittämättömän kovaa. Sellaiset ihmiset joutuvat yhä uudestaan luopumaan heille rakkaista asioista ja monesti myös ihmisistä. Siinä kärsimyksen koulussa Jeesus tulee ihmiselle rakkaaksi; Hän osoittautuu kaiken toivon ja luottamuksen arvoiseksi.

Jumala lahjoittaa meille suurimpia aarteitaan kärsimyksen kautta. Löydämme Jeesuksen syvän ja ehdottoman rakkauden silloin, kun emme itse enää jaksa.

Carpe diem

Terveisiä ja ajatuksia kattoremontin
ja keskeneräisyyden keskeltä

Carpe diem
tartu pensseliin
sahaan
vasaraan
suurempaan käteen
äläkä pelkää
keskeneräisyyttä
sillä ei täällä mitään
valmista ole
tule eikä pysyvää

Carpe diem
poimi joka hetki
sydämeesi säilö
sahanpuruineen
huolineen
iloineen
äläkä luota huomiseen
sitten kun
kun tänään on
elämäsi tärkein päivä

(Iiris)