Erilaiset elämän valttikortit

”Hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti köyhien asiaa.” (Jes. 11: 3-4)

Tein järjestyspoliisin töitä 10 vuoden ajan ennen loukkaantumistani ja tapasin työssäni monenlaisia ihmisiä ja näin eri ihmiskohtaloita. Eniten minua satutti nähdä lasten kärsimys. Jotkut lapset joutuivat elämään sellaisissa olosuhteissa, ettei heillä inhimillisesti katsoen ollut valoisaa tulevaisuutta edessään.

Tässä elämässä me emme saa samanlaisia ”valttikortteja käteemme”. Joku joutuu kärsimään erilaisista päihderiippuvuuksista läpi elämänsä sen johdosta, että hänen äitinsä on käyttänyt päihteitä raskausaikana. Jonkun elämä on yhtä läheisriippuvuutta kun lapsuus ja nuoruus on kulunut narsistin varjossa. Yksi joutuu kärsimään masennusta, toinen jostain toisesta mielen alueen sairaudesta. Nämä ongelmat tulevat näkyviin erilaisina hankaluuksina elää ”normaalia” elämää.

Me ihmiset arvioimme toisiamme sen mukaan, mitä kuulemme toisistamme ja mitä näemme toistemme elämästä päältä käsin. Samat arviointiperusteet astuvat myös seurakuntiemme sisään. Arvioimme tietoisesti ja alitajuisesti toisiamme ja arviomme on vääjäämättä hyvin pintapuolista; harva meistä tuntee toisen ihmisen pinnan alta. Sen vuoksi arviomme ja tuomiomme toisista ihmisistä menevät monesti harhaan.

Jumalan laki on kaikille sama mutta näkyvillä mittareilla mitattuna me ihmiset onnistumme sen edessä eri tavoilla. Pohjaan saakka mitattuna olemme yhtä syntisiä jokainen. Mutta arvioidessamme toisiamme ”silmämitalla”, näytämme kykenevän eri tasoille jo sen takia, että saamme elämäämme erilaiset edellytykset. Näyttää siltä, että helpommalla päässeiden ja paremmilla elämän edellytyksillä varustettujen on aina suuri houkutus arvioida ja tuomita heikompiaan. Jos itsellä ei ole koskaan ollut houkutusta päihdeongelmaan, sillä helppouden mittarilla mitataan myös toisia.

Onneksi Kristuksemme on toisenlainen. Hän tietää kuinka paljon lahjoja ja edellytyksiä kullekin on annettu. Hän tietää, että joku ulkoisesti mallikristitty saattaa elää kaukana siitä, mitä hänelle oli annettu ja mihin hänet oli kutsuttu. Ja Hän näkee, että joku riippuvuuksien kanssa loppuun saakka taisteleva kristitty elää niin taiten kuin vain niillä eväillään kykenee.

Erityisen koskettavaa on Jesajan maininta, että Jeesus ajaa vakaasti köyhien asiaa. Siis juuri huono-osaisten, heikkojen ja epäonnistuneiden. Heidät Hän vetää lähelleen ja opettaa hellästi taivaan valtakunnan todellisuuksia. Hän puolustaa heitä vakaasti ja lakkaamatta. Jos syytämme heikkoja, saatammekin syyttää itseään Kristusta. Olen sanonut tämän ennen ja sanon nytkin: tulemme vielä kerran hämmästymään, miten köyhät ja heikot nostetaan kunniaan.

erilaisetelamanvaltt_IMG_4693

Säröinen peili

Kyllä minä haluaisin olla sinulle se peili, josta voisit nähdä oman kauneutesi. Mutta liian usein olen pelkojeni sumentama. Säröjeni vääristämä. Etkä ollenkaan pysty näkemään kuinka rakastettava sinun sydämesi on. Kuinka valloittava katseesi. Ihana hymysi. Ja kuinka kauniisti kyyneleesi heijastavat taivaan.

(Iiris)

33110824_1664634300316330_3488032078832861184_n

Herra ei unohda ahdistettuja

”Jumala ei unohda köyhää ainiaaksi, sorrettujen toivo ei raukea tyhjiin.” (Ps. 9:10)

Tähän köyhä-sanaan tulee liittää juuri sorretut, ahdistuneet, heikot ja taakkojen alle väsyneet ihmiset. Psalmin lupaus on ihana. Jumala ei unohda yhtäkään tällaista ihmistä eikä Hän jätä auttamatta.

Se, ettei Jumala unohda ainiaaksi, ei tarkoita sitä, että Hän ylipäätään hetkeksikään unohtaisi yhdenkään ihmisen ongelmat ja tilanteen. Daavid uskoakseni tarkoittaa, että me joudumme monesti kokemaan monenlaista painetta ja kipua ennen kuin Jumala puuttuu asioihin. Vaikka apu näyttäisi viipyvän, se kuitenkin tulee.

Jumala ei viivytä apuaan kiusatakseen meitä tai ollakseen muuten vain välinpitämätön. Ei, Hän on välittävä ja lähellä oleva Jumala. Meidän kärsimyksemme tuottavat kipua myös Hänelle. Jumala tekee aina, joka päivä työtään lastensa parhaaksi. Hän käyttää monenlaisia asioita, jopa perkelettä omien suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Niin, Jumalan vastustajakin joutuu palvelemaan meidän parastamme.

Köyhille eli sorretuilla ja ahdistetuille ei ole muuta kuin toivo. Heidän toivonsa on siinä, että Jumala kuulee ja näkee heidän kurjan tilanteensa. Daavid vakuuttaa, että tällainen toivo ei voi raueta tyhjiin. Toivo tarttuu kuin tyhjyydestä Jumalan viitan liepeisiin ja näkee jo etukäteen kuinka Jumala tulee pelastamaan ja luomaan kaiken uudeksi. Jumala iloitsee nähdessään tällaista toivoa ja siihen Hän vastaa. Jumala muistaa köyhää jo tässä ajassa lukemattomilla hyvillä lahjoillaan. Ne saattavat vielä yllättää sinut. Matkan päässä Hän kantaa sorrettunsa Taivaan kotiin ja siellä on ikuinen ilo.

luvattomasti_IMG_7488

Kaikki on Jumalasta

”Herra, isiemme Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, säilytä kansassasi tämä mielenlaatu, niin että se haluaa aina pysyä lähelläsi.” (1. Aik. 29:18)

Daavid oli pitämässä viimeistä suurta puhettaan kansalle ja puheen sisältö koski hänelle rakasta aihetta, tulevaa Jumalan temppeliä. Sitä varten Daavid oli tehnyt paljon valmisteluja ja nyt puheensa yhteydessä hän velvoitti kansaa auttamaan rakennustöissä poikaansa Salomoa. Daavid samalla itse lahjoitti valtavan omaisuuden temppelihanketta varten, koska hän rakasti Jumalaa (29:3). Samoin kansa antoi auliisti omastaan (29:6). Daavid totesi, että tämä mielenlaatu palvella Jumalaa auliisti ja iloiten oli Jumalan antamaa lahjaa.

Haluan nyt kirjoittaa vajavaisella ymmärrykselläni Jumalan suvereenisuudesta. Kaikki Jumalan syvemmin tunteneet ovat saaneet nähdä Jumalan olevan suurempi kuin mitä heidän käsityskykyynsä mahtui. Mooses näki, että kaikki on Jumalan vallassa (5. Moos. 32:39), Jeremia itkee Jumalalleen tajutessaan, ettei ihmisen askeleet ole hänen omassa vallassaan ja huutaa Jumalaa kääntämään kansan mielenlaadun.

Uskossa kasvu on kahdenlaista ymmärryksen lisääntymistä; toisaalta se on sen sisäistämistä, miten pieni on ihminen ja toisaalta sen käsittämistä, miten Jumala on kaikki kaikessa. Tämä on vastoin harhaoppien ydintä, niissähän uskotaan ihmisen mahdollisuuksiin ja siitä seuraa erilaiset synergiaopit (yhteistyöopit).

Jumalan suvereenisuuden korostaminen ei mitätöi ihmisen vastuuta. Mutta se auttaa meitä ymmärtämään, miten riippuvaisia olemme Herrasta Jeesuksesta. Meissä itsessämme ei ole halua lähestyä Jumalaa, ei luopua synneistämme eikä palvella lähimmäisiämme. Turhaan etsimme näitä tärkeitä ominaisuuksia omista tunteistamme tai yritämme saada niitä itse aikaan. Sen sijaan meissä tulee olla tämä Daavidin ja muiden pyhien mielenlaatu: anna Jumala, vaikuta, säilytä, nosta ja kanna!

Jumala vaikuttaa meissä kaiken hyvän Raamatun ja Henkensä avulla. Hänen Henkensä avaa meille evankeliumia ja sitä oppiessamme meihin luodaan yhä lisääntyvää halua luopua väärästä ja lähestyä Jumalaa sydämemme halulla. Kaikki on Jumalasta. Eikä tämä Jumala ole oikukas, etäinen ja mielivaltainen vaan Hän on sinun Jumalasi. Suvereeni Jumala on samalla läheinen Isä.

Kaikkionjumlasta_sompanen

Armo ja ahneus

”Veljet, tahdomme tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta.” (2. Kor. 8:1-2)

Paavali kuvaa sitä, mitä Jumalan armo vaikutti Makedonian seurakunnissa – he näkivät toisten seurakuntien omaansa suuremman ahdingon ja halusivat tukea heitä äärimmäisen köyhyytensäkin keskellä. Kaukana oli nuriseva mieli, he lahjoittivat omista vähistä varoistaan toisille iloisen mielin. Tätä Jumalan armo vaikuttaa.

Monet liikkeet, seurakunnat ja yksittäiset hengellisen työntekijät joutuvat painimaan taloudellisten huolten kanssa. Me emme Suomessa elä äärimmäisessä köyhyydessä mutta silti emme kykene tukemaan evankeliumin työtä tarpeeksi. Eihän syynä olisi vain ahneus?

Samaan aikaan kun huomiomme keskittyvät tiettyihin ihmisten synteihin ja ongelmiin, Jumala saattaa osoittaa meitä seurakuntien sisäpuolella olevia ”malliuskovia” ja kysyä, olisimmeko me valmiita antamaan omastamme? Saatamme vastata siihen, että annammehan me, kohtuuden rajoissa. Mutta jos tärkeämpää on ensin oma yltäkylläisyys, talot, autot, veneet ja pankkitilin riittävän suuri sisältö kuin Jumalan valtakunnan työ, kaikki ei ole kohdallaan. Ettemme vain olisi ahneita ja siten Jumalan edessä syntisiä? Eihän vain ole niin, että meidän ahneutemme takia Jumalan työ kärsii ja lukemattomat Jumalan kutsumat hengellisen työntekijät joutuvat palaamaan maallisiin töihinsä? Luulen, että vielä joskus tulemme vastaamaan tästäkin.

Armoa joskus vähätellään. Syynä on ehkä kavennettu syntikäsitys. Jos emme ole julkisyntisiä samoin kuin ”se ja tuo”, voimme kokea pientä ylemmyyttä ja hyvänolontunnetta. Samalla saatamme kuitenkin olla esimerkiksi ahneita. Ja silloin olemme auttamattoman syntisiä. Jeesus käytti evankeliumeissaan kymmenen kertaa enemmän aikaa opetukselle rahasta ja omaisuudesta kuin seksuaaliasioista. Onko meillä oikeus kääntää suhde toisinpäin?

Kun armon evankeliumi saa olla keskellämme ehdoitta ja rajoituksitta, silloin sillä on vaikutuksensa. Yksi tärkeä vaikutus on huoli toisista. Ja huoli Jumalan asioista. Kaikkia ei ole kutsuttu näkyvään hengellisen työn tekemiseen. Mutta kaikki on kutsuttu mukaan samaan työhön, kukin omalle paikalleen.

armojaahneus_DSC02599