Hiljaisuuteen

Hiljaisuuteen on hakeuduttava
toistuvasti ja usein

kuullakseen oman äänensä
muiden äänten joukosta
tunnistaakseen tunteensa
muiden tunteiden alta
löytääkseen levon
levottomuuden keskellä
rauhan merten raivotessa

muistaakseen kokonsa
kuinka pieni kiertolainen
sitä onkaan
metsän avaruudessa
ja kuinka
auttamattoman hukassa
ilman Suurta Tähteä

hiljaisuuteen on hakeuduttava
toistuvasti ja usein
hiljaisuuteen, jossa on vain
tuulen kuiske
ja lähteen lempeä laulu

(Iiris)

45659961_1898576463588778_1361435724376702976_n

Kärsivä Vapahtaja

”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.” (Jes. 53: 3)

Joskus mieleemme juolahtaa ajatus: ymmärtääkö Jumala todella mitä minä käyn läpi tai miten kärsin? Raamattu antaa vastauksen kuvaamalla kärsivää Vapahtajaa. Hän – Jumala ja Luoja – otti ihmisen muodon ja eli ihmisen elämää kaiken sen tuoman kivun ja yksinäisyyden kanssa.

On lohduttavaa ajatella, että meidän Vapahtajamme tietää kokemuksestaan jotain vaikeista ihmissuhteista. Hän tietää miltä tuntuu, kun sattuu henkisesti ja fyysisesti. Hän on kokenut läheisten selänkääntämisen ja hylkäämisen. Hän on kokenut koko ihmiselämän kirjon.

On vielä jotain, mitä vain Hän on kokenut; Hän koki todellisen Jumalan vihan meidän syntiemme tähden. Jeesus Kristus tahtoi mennä ristille kuollakseen juuri meidän syntiemme puolesta. Hän kärsi sen rangaistuksen, mikä olisi laillisesti kuulunut meille – koska me olemme syntisiä ja satutamme toisiamme.

Niin, Vapahtajasi ei vain tiedä kärsimyksiäsi ja vaikeuksiasi, Hän on myös kokenut niitä itse. Ongelmistasi huolimatta Hän halusi juuri sinut itselleen, juuri sinun puolestasi Hän tahtoi kuolla ristillä.

Vapahtajamme kykenee kokemaan empatiaa niitä kohtaan, joiden siivet eivät kanna. Hän tahtoo lohduttaa kärsiviä, heikkoja ja mitan täyttämättömiä ihmisiä. Hän haluaa osoittaa lämpöä ja välittämistä hylkäämisen kivuista kärsiville – myös niille pienille tytöille ja pojille, jotka kokivat aikanaan liikaa ja ovat nyt jo aikuisia.

”Kärsivä Vapahtajamme, kiitos, että kuolit meidän syntiemme puolesta. Kiitos, että sinä ymmärrät kipumme ja elämän vaikeudet, etkä heitä meitä luotasi pois. Ota tänään syliisi erityisesti ne, jotka ovat lohduttomia, toivottomia ja yksinäisiä. Herra, siunaa heidän elämäänsä ja avaa heille sitä aarretta, jonka olet meille Pojassasi antanut. Aamen.”

Tarina on kesken

”Mutta Noomi sanoi heille: `Älkää kutsuko minua enää Noomiksi vaan Maraksi,sillä kaikkivaltias on koetellut minua ankarasti.´” (Ruut. 1: 20)

Ruutin kirja kertoo juutalaisesta perheestä, joka joutui kokemaan yhä suurempia traagisia asioita. Perhe joutui kotimaassaan nälänhätään ja pakeni paremman toimeentulon tähden Mooabin maahan. Mooabilaisista Jumala oli Mooseksen kautta puhunut, että heitä ei tullut koskaan hyväksyn Israelin kansan joukkoon (5. Moos. 23: 4-7). Silti tämä perhe otti pojilleen puolisoikseen moabilaiset naiset. Toinen heistä, Ruut, saa kunnian olla kirjan keskeinen henkilö.

Perheen äiti joutuu kokemaan tragedioita toisensa perään. Ei pelkästään nälänhätä eikä häpeällinen Mooabin maahanlähtö ollut riittävästi, vaan hän joutui menettämään maassa miehensä ja kaksi ainutta poikaansa. Joku hätäinen olisi voinut sanoa, että Noomi sai sitä mitä tilasi; hän poikkesi siitä, mitä Jumala oli puhunut ja seurauksena oli suunnaton kärsimys.

Mutta Ruutin kirja on sanoma Jumalan suunnattomasta armosta ja uskollisesta johdatuksesta. Kirjan aikana huomaamme, kuinka Noomi ja Ruut palaavat kahdestaan kaikkensa menettäneinä takaisin kotimaahansa. Noomi on kärsinyt niin paljon, että hän halusi vaihtaa nimensä Noomista (onnellinen) Maraksi (onneton). Elämä näytti olevan hukassa ja tulevaisuus toivoton.

Kaiken takana on kuitenkin rakastava Jumala. Hän näkee nämä kaksi kärsivää ja kaikkensa menettänyttä ihmisparkaa. Nuori Ruut lähtee etsimään ruokaa ja ”sattumalta” löytää tiensä juuri Boaksen pelloille. Boas oli Noomin sukulainen ja pian juhlittiin hänen ja Ruutin häitä.

Ilman Ruutia ei koskaan olisi ollut myöskään Vapahtajaa. Boaksen ja Ruutin lapsesta tuli kuningas Davidin isoisä. Kun Jumala siis työsti Jeesuksen maailmaan tuloa meidän syntiemme sovittamiseksi, keskeisenä näyttämöllä oli hylkiö Ruut.

Ei Ruut eikä itseään onnettomaksi nimittänyt Noomi voinut arvata miten tarkkaa johdatusta Jumala osoitti heidän elämäänsä kohtaan. He näkivät vain nälänhätää, kotimaansa menettämistä, puolisojen ja lasten kuolemaa, köyhyyttä ja epätoivoa. Jumala sen sijaan näki kaksi suurta uskonsankaria, joiden kautta Hän olisi tuomassa Vapahtajaa maailmaan.

Entä meidän elämämme? Olisiko tämä meillekin hyväksi opiksi siitä, että tarinamme on kesken? Jos olet kysynyt, missä Jumala on ollut sinun kärsimyksesi aikana, saamme vastauksen edellä; Hän on lähellä lapsiaan ja johtaa heitä uskollisesta. Tragediat suuntaavat meitä johonkin uuteen ja Jumala sanoo viimeisen sanan.

Älä siis luovu toivostasi tänäänkään, ethän tiedä mitä Jumala suunnittelee sinun tulevaisuuttasi ajatellen!

tarinakesken

Jumala lohduttaa masentuneita

”Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme.” (2. Kor. 7: 6)

Muutaman kerran elämäni aikana olen vajonnut melkoisen syvään toivottomuuteen ja masennukseen. Lamaannus on hiipinyt elämääni silloin, kun olen joutunut elämässäni eri syistä äärimmilleni; uupumus tuo helposti tullessaan epätoivon ja masennuksen.

Masennus on raskas matkakumppani. Se vie elämästä kaikki värit ja suostuttelee uhriaan arvottomuuteen ja merkityksettömyyteen. Sitä vastaan pitäisi taistella mutta samaan aikaan se vie kaikki voimat edes selviytyä arjen haasteista.

Apostoli Paavalikin koki elämässään masennusta. Hän kirjoittaa meille myös Jumalan tavasta lohduttaa masentuneita. Huomaamme, että Jumala on kiinnostunut meistä ja siitä, kuinka voimme.

Masentunut yrittää taistella myös ollakseen aktiivinen Jumalan suuntaan. Ajatuksissa saattaa pyöriä, että Jumala kyllä auttaisi, jos osaisi oikein pyytää apua tai elää oikealla tavalla. Mutta onneksi Jumala on aktiivinen osapuoli masennukseen vaipuneen ihmisen suhteen. Ihmisen ei tarvitse pinnistellä pitääkseen Jumalan kädestä kiinni, Jumala lupaa pitää kiinni ihmisestä. Ja masennuskin joutuu taipumaan Jumalan tahdon alle ja se kudotaan osaksi Jumalan suurta suunnitelmaa.

Mutta miten Jumala sitten lohduttaa? Hän antaa arkeemme joka päivä apuaan. Hän ei välttämättä heti poista epätoivoamme mutta kulkee kanssamme sen läpi. Hän lähettää elämäämme Tituksia, jotka antavat meille rohkeutta jatkaa eteenpäin yksi päivä kerrallaan. Emme sitä useinkaan huomaa; yksi tekstiviesti, soitto, lämmin katse tai mieleen tuleva laulu. Kanssaihmisemme tuovat meille Kristuksen välittämistä ja rakkautta.

Pahimmillakin vastoinkäymisillä on Jumalan asettama päätepisteensä. Myös masennuksella. Ehkä silloin saamme huomata, että Jumala käyttää meitä lohduttamaan toisia, jotka joutuvat kokemaan kanssamme samoja vaikeuksia?

jumalalohduttaa