Eikö Jumala välitä minusta?

”Miksi sinä, Jaakob, sanot näin, miksi puhut näin, Israel: ”Minun tieni on Herralta salassa, oikeuteni jää vailla Jumalani huomiota.” (Jes. 40:27)

Tuntuuko sinusta siltä, että Jumala ei näe tuskaasi? Koetko kärsiväsi yksin, ilman Jumalan läsnäoloa ja apua?

Niin Israelin kansa koki pakkosiirtolaisuuden alkaessa. Heidän elämänsä kurjistui päivä päivältä ja Jumala tuntui olevan etäällä. He ajattelivat, että heidän kärsimyksensä oli Jumalalta piilossa.  He kokivat, että Jumala enää jaksanut välittää – he olivat syntiensä tähden liian kaukana.

Jumala lohdutti kansaansa lupaamalla, että Hän oli erilainen, kuin kansan mielikuvat Hänestä. Hän ei väsyisi kantamaan heitä. Hän näkisi ahdistuksen ja kärsimyksen ja pystyisi toteuttamaan omaa hyvää suunnitelmaansa kaiken pimeän keskelläkin.

Jumala lupasi, että Häntä odottavat saisivat uuden voiman (Jes. 40:31). Se lupaus on voimassa sinulle ja minulle tänään. Jumalan odottaminen tarkoittaa, että laitan ongelmissani kaiken luottamuksen Häneen. Annan Hänen myös päättää avun laadusta ja aikatauluista. Mutta Hän ei jätä meitä eikä petä alta.

Saatana käyttää kokemiamme kärsimyksiä tuhoamaan uskoamme. Hän vakuuttaa meille, ettei Jumalaa jaksa kiinnostaa elämämme. Älä kuuntele häntä. Kuuntele Vapahtajasi lupauksia Raamatussa.

Ihana perintö odottaa

”…sillä te saavutatte uskonne päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1. Piet. 1:9)

Minusta joskus tuntuu, että kristinuskon painopiste on vuosikymmenten kuluessa siirtynyt enemmän siihen, mitä kaikkea hyvää usko antaa nykyiseen elämään. Asia sinänsä ei ole väärä: usko tarjoaa todella läheisen jumalasuhteen ja jokapäiväisen, turvallisen johdatuksen. Usko Kristukseen tarkoittaa syntiemme anteeksiantamusta, eli saamme elää ilman painavaa syntireppua selässämme.

Mutta kristinusko opettaa samalla painokkaasti, että päämäärä on vielä edessä. Se ei löydä täyttymystään tässä elämässä vaan kiinnittää katseen seuraavaan. Elämä ei Raamatun mukaan pääty kuolemaan vaan se on kristitylle iloisen muuttumisen aikaa: vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa.

Taivaassa kaikki on toisin. Siellä ei ole puutteita, ei kärsimystä eikä kipua. Siellä meidän kyyneleet pyyhitään ja saamme kokea loputonta ja rajatonta iloa Jeesuksen seurassa. Siellä ei taistella synnin kanssa eikä vajota epätoivon suohon.

Jotkut tahtovat opettaa kristinuskoa, jossa taivas tuodaan jo tähän aikaan ja kärsimys sivuutetaan. Pietari torjuu tällaisen oikaisun sanomalla, että me vielä joudumme murehtimaan monenlaisissa koettelemuksissa (1:6). Kulta puhdistetaan tulessa – samoin puhdistetaan usko.

Mistä löytää lohdutus polttavien liekkien kuumuudessa? Ehkä tieto siitä, että koettelemukset tekevät – järjenvastaisesti kyllä – hyvää työtään meissä, auttaa? Ne eivät ole kohtalon oikkuja, vaan Jumalan täsmähoitoja.

Kärsimyksillä ja taisteluilla on loppunsa. Sivua saatetaan kääntää jo huomenna. Mutta se on ainakin varmaa, että yhtenä päivänä kaikki muuttuu. Tule Herra Jeesus!


Rakastettu

Jumala ei ole kuuro eikä mykkä. Me olemme kuuroja, sokeita ja liikaa äänessä.

Kerran ollessani hyvin alakuloinen ja surullinen lähdin samoilemaan metsäpoluille. Aikani samoiltuani heittäydyin lepäämään sammalmättäälle.

Kun kohotin katseeni kohti taivasta näin tämän. Sydämen. Enkä ollut enää yhtään niin alakuloinen.

Olin rakastettu.

(Iiris)

Julmat sudet

”Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.” (Apt. 20:29)

Apostoli Paavali piti viimeistä puhettaan Efeson seurakunnan johtajille. Hänen elämänsä ja työnsä oli loppusuoralla, armon apostolin aika oli käymässä vähiin. Paavali oli taistellut armon evankeliumin puolesta vuosikymmenet ja nyt hän pelkäsi, miten evankeliumin kävisi hänen jälkeensä.

Julmat sudet vievät lauman reunamilta huolettomia ja suojattomia lampaita. Nämä sudet tuhoavat sanoilla. Ne ovat pukeutuneita lampaiden vaatteisiin ja puhuvat Hyvästä Paimenesta, mutta samalla taluttavat saaliitaan yhä kauemmaksi Hänestä.

Susien voima on ”mutta” -sanassa. Ne nyökyttävät armolle ja evankeliumille ja lisäävät sitten perään: ”mutta sinun täytyy…” Niin lauman perässä kulkevat lampaat hidastavat vauhtiaan, alkavat katsoa itseään ja jäävät lopulta sivuun.

Paavalin kutsumus ja tehtävä oli rohkaista kristittyjä luottamaan Herraan Jeesukseen Kristukseen. Hän käytti joskus koviakin sanoja, mutta vain saadakseen itsepäiset lampaat kääntämään katseensa Hellään Paimeneen.

Luottamus tuhotaan ehdollistamalla armo. Jos armo ehdollistetaan, kyseenalaistetaan Kristuksen kyky ja tahto pelastaa.

Varo julmia susia lampaiden vaatteissa.

Minä nostan, kannan ja pelastan

”Vanhuuteenne asti minä olen sama, vielä harmaantuneinakin minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4)

Jumala on sitoutunut elämäämme ja Hän uskollisesti rakastaa meitä elämämme loppuun saakka. Taivaassa tulemme huomaamaan, miten Hän kantoi meitä koko matkan; silloinkin, kun luulimme Hänen jo jättäneen meidät.

Hän nostaa meidät ylös silloin kun olemme langenneet ja kaatuneet. Hän nostaa meidät syyllisyydestä, häpeästä ja epätoivosta. Hän nostaa meidät epäuskostamme. Yhtä monta kertaa kuin kaadumme, Hän on valmiina auttamaan.

Hän kantaa meitä kun väsähdämme. Hän kantaa meidät ylivoimaisten koettelemusten, kipeiden luopumisten ja synkkien elämänvaiheiden lävitse. Hän ei päästä meistä irti silloinkaan, kun itse olisimme jo luovuttamassa.

Hän pelastaa meidät. Hän on kutsunut meidän omikseen ja Hänen tahdostaan me myös pääsemme Taivaaseen. Hän pelastaa meidät kaikista niistä vihollisista, jotka tahtoisivat kampittaa ja estää perillepääsyn. Hän kykenee pelastamaan meidät myös itseltämme.

Häneen me saamme laittaa kaiken toivomme, koska Hän ei koskaan muutu.