Muista siis Jumala


Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt” Matt. 11:30.

Jeesus puhui osallisuudesta kuormaansa, joka on hänen ikeellään sekä kevyt että hyvä kantaa. Samalla hän puhui rististä, joka on otettava joka päivä harteilleen, jos haluaa kulkea hänen jäljessään. Raamatussa mainitaan paradoksaalisesti – jälleen kerran – lepo ja kärsimys yhtä aikaa, päällekkäin ja toisiaan pois sulkematta. Sana maalaa eteemme samaan aikaan rakastavan Isän, joka tahtoo joka hetki parastamme, ja toisinaan pimenevän tien, jolla kivulla huudetut kysymykset katoavat tuuleen.

Ehkä meidän katsantokantamme on joskus liian kapea – sanoisinko inhimillinen? Näemme erilaiset elämän haasteet, jotka pitäisi ylittää, ja oletamme, että niiden jälkeen koittaa se varsinainen elämä isolla E:llä. Mutta Jumala taitaa katsoa elämäämme eri vinkkelistä. Hän valmistaa meitä kutsumukseemme tätä elämää ajatellen – ajatellen niitä lukemattomia lähimmäisiämme, jotka odottavat Jumalan yhä alemmaksi vuotavaa armoa ja rakkautta, joka tavoittaa syvimmissäkin syövereissä uivan ihmisen. Miten me voisimme jakaa sitä, jos emme ole itse nähneet tai etenkään kokeneet elämän syvimpiä kuiluja?

Samalla Jumala valmistaa meitä taivasta varten. Hänellä on suunnitelma, jota kapeat ajatuksemme eivät voi mitenkään tavoittaa. Me näemme seuraavan päivän ahdistavat haasteet, mutta Jumala näkee iankaikkisuusperspektiivistä koko elämämme ja sen kasvun, joka taitaa tapahtua useimmiten kivun ja pienentymisen välityksellä.

Meidän kesämme on siis kulunut mahdottomien haasteiden parissa. Olemme loppuun palaneita, välillä toivottomia ja näköalattomiakin. Ja silti tässä kaiken keskellä aina silloin tällöin muistamme Jumalan, joka on luvannut pitää meistä huolta – riippumatta siitä, olemmeko osanneet suunnistaa joka risteyksessä oikein tai elää elämäämme vapaina niistä kiinnikkeistä, jotka tekevät meistä perin pohjin ihmisiä.

Muista siis Jumala. Tuntuu nololta sanoa, mutta tämä on jälleen minun ja meidän tämän kesän läksymme. Muista Jumala silloin, kun kaikki tuntuu hajoavan, kun asiat luisuvat vain huonompaan suuntaan eivätkä näkymät tulevaisuuteen houkuta. Hengitä syvään, sulje silmäsi ja muista, että Jumala toimii juuri nyt sinun parhaaksesi. Hän tietää kuristavat, elämää kolhivat rajoitteesi ja epäterveet tapasi toimia kriisitilanteissa. Ja silti hän vaikuttaa aktiivisesti sinun parhaaksesi. On hyvä muistaa sekin, että hänen toimivaltansa, keinonsa ja voimansa eivät lopu kesken.

Hädän päivistä hädän vuosiin

”Avuksi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinin pitää kunnioittaman minua” (Ps. 50: 15).

Kun hädän päivä muuttuu päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi ja lopulta vuosiksi. Kun ahdistusta on kestänyt niin pitkään, ettet enää muista milloin se alkoi etkä jaksa toivoa, että joskus elämän tarjottimella olisi hopeareunus ja tuotavana muuta kuin kivun satoa.

Kun olen huutanut Sinua avuksi ensimmäisestä hädän päivästä alkaen ja edelleen huudan, välillä ääni käheänä, itkun pisaroimana, välillä vain pelottava äänettömyys välillämme.

Sinä olet tullut avuksi lukemattomia kertoja, aina silloin, kun kaikki näytti tuhoutuvan ja monesti sen jälkeenkin, viimeisellä hetkellä ja pitkällä viiveellä. Silti olet käynyt luonani kuin vieras, jolla on kiire jatkamaan matkaa. Et ole vielä pyyhkäissyt hädän vuosia kädelläsi sieluni ulottumattomiin.

Tänään pidän lupauksestasi kiinni, otan Sinua kiinni viitanliepeestäsi ja pyydän: ”Auta minua, pelasta minut. Auta läheisiäni, auta kaikki hädän soihin vajonneita!”

En vain pyydä, vaan kiitän, en siksi, että hätä olisi jo poissa, vaan kiitän uskon kautta. Kiitän sen taivaallisen näkökyvyn kautta, jonka aina välillä lahjoitat, sen, joka näkee raunioissa alkavan vihreän vallankumouksen.

Minulla on hätä. Auta. Kiitos!

Kaipaan herkkujasi, Jumalani!

Heidät ravitaan sinun huoneesi lihavuudella, sinä annat heidän juoda suloisuutesi virrasta. Sillä sinun tykönäsi on elämän lähde” (Ps. 36: 9-20).

Vaikka olenkin elämän kuristusotteessa ja sieluani repivät sen armottomat ja syvälle uppoavat kynnet, Sinun luonasi on tarjolla herkkuja, jotka parantavat haavani ja nostavat minut uuteen toivoon.

Olen tyhjin käsin, riisuttuna yksi vahvuus ja ylemmyyden syy kerrallaan mutta Sinun luoksesi saa tulla avuttomana, köyhänä ja puutteellisena. Sinä et soimaa vaan olet odottanut minua joka päivä luoksesi.

Sinä olet se lähde, joka juoksee elämää uupuneeseen olemukseeni. Sinä käännät yhä uudelleen ja päättäväisesti harhailevan katseeni Sinuun, jotta saisit jakaa rikkauksia, suurempia kuin ne, jotka matkallani olen menettänyt.

Elämän herkut ovat täytyneet lentää pois ja monta itkua on täytynyt itkeä Moorian epätoivon vuorilla, mutta vain tyhjänä saa täyttyä ja vailla suuntavaistoa löytää uuden suunnan ja merkityksen.

Se olet Sinä, herkkujen Kuningas, virtaava Lähde, intohimoinen Rakastaja.

Luota Jumalaan aina – oikeasti?

Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme” (Ps. 62: 9).

Viimeisten päivien aikana on tuntunut siltä, kuin viimeinenkin oljenkorsi olisi surullisina raksahtanut poikki ja toivo olisi uinut ”kuin hauki rannasta” -pyrähdyksellä vastakkaiselle lahdelle.

Vastoinkäymiset ovat seuranneet toisiaan ja ongelmat, joihin olemme rukoilleet Jumalan auttavaa kättä, hälyttävät tänään auttamattomana kirkuvan punaista valoa, eikä apua ole näköpiirissä. Väsynyt sielu yrittää taipua monelle mutkalle jääden koko ajan riittämättömäksi joka suuntaan.

Minun henkilökohtainen huutoni oli eilen kaikessa yksinkertaisuudessaan: ”Jumala, oletko Sinä oikeasti siellä?” Sen suurempaa uskonsankaruutta ei näinä päivinä ja näissä haasteissa ole löytynyt tämän raamattuopettajan paidan alta.

Mutta sitten taas tänään aamukahvilla törmään Psalmiin 62 ja sen jakeeseen 9. Se iskee epätoivooni ja -uskooni kuin Muhammed Alin painava nyrkkeilyhanska ohimooni ja pakottaa minut ottamaan kantaa: välimuotoja ei ole, tulen joko -tai -risteykseen. Joko saan luottaa kaikissa – siis kaikissa – asioissa Jumalaan ja Hänen apuunsa, tai sitten Raamattu on satukirja. That´s it.

Usko ei synny eikä pysy ihmisessä itsessään. Me tarvitsemme sitä ulkopuoleltamme samoin kuin auto tarvitsee käydä toistuvasti tankkaamassa. Huomaan pysähtyväni tämän yhden jakeen kohdalle, itku alkaa nousta ylös Jumalan valtaistuinsaliin ja tyynnyttelevä Isän olkapää tarjoutuu alas luokseni Daavidin sanojen saattelemana.

”Luottakaa aina Jumalaan.” Ei yhtään muttaa, ei yhtään poikkeusta, ei asiaa eikä ihmistä, joka ei voisi sulkeutua tämän yhden, kattavan lupauksen alle. Tuntui tänään miltä tuntui. Huomisen määrää Jumala.

Elävät vedet ja halkeavat huulet

”Jumala, sinun virtasi ovat vettä täynnä” (Ps. 65: 10).

Jumala, sinun lähteesi ovat aina täynnä, Sinun kunniasi ei jäädy maaliviivalle eikä Sinun voimasi ole louhittavissa loppuun.

Silti minä hapuilen kuin sokea halkeilevin huulin ja olen niin janoinen. Etsin kostuketta sieltä ja täältä ja unohdan, että Sinä annat Pepsimaxia parempaa ilmaiseksi.

Sinä olet luvannut antaa elävää vettä, sielun täyteyttä, jota eivät tämän maailman paineet eivätkä vaateet kuivata. Sitä minä tänään tarvitsen. Minä tarvitsen Sinun ehtymättömiä virtojasi, Sinua.

Sinun virtasi ovat vettä täynnä. Minä puolestani olen janosta kangistunut. Anna sateesi tihkua rankkasateeksi saakka ylläni, siellä missä minä tänään olen.