Että kantaisitte hedelmää

Viinipuu -vertauksesta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta haluan käsitellä sitä nyt eri näkökulmasta.  Vertauksessa on sellaisia syvyyksiä, jotka ovat aivan keskeisiä meidän uskollemme. Nyt haluan ottaa esiin aiheeseen liittyvät 2 yleistä erehdystä.

Ensimmäinen niistä on se ajatus, ettei sillä ole niin väliä, miten me Jumalan lapsina elämme. Tämä on vaikea aihe, mutta haluan ottaa sen esille tuodakseni esille sekä Jumalan tahtoa että evankeliumin kirkkautta. Jumalan tahto on se, että me Hänen lapsinaan tuotamme Hänelle kunniaa. Hän on julistanut meidät pyhiksi uskoontulostamme lähtien ja siitä samasta hetkestä alkaen alkaa elämässämme Jumalan pyhittävä työ. Raamattu monessa yhteydessä vakuuttaa meille, että Jumalan tahto on meidän pyhittymisemme. Se tarkoittaa sitä, että elämämme muuttuu enenevästi Jumalan tahdon mukaiseksi ja Jeesuksen elämän kaltaiseksi.

Opetus pyhityksestä ahdistaa monia ja tässä tulemme erehdykseen numero 2. Jumala ei ole tarkoittanut meidän kykenevän muuttamaan itse itseämme. Hän ei oleta, että pystyisimme luopumaan synneistämme omin voimin tai heijastamaan Hänen rakkauttaan vain päättämällä tehdä niin. Monet ovat oikaisseet tässä kohtaa tyyliin ”jos kerran Jumala tahtoo pyhää elämää, niin tokihan minä siihen pystyn.” Lopputuloksena on pahimmillaan uskostaan luopunut loppuunpalanut ihminen.

Viinipuu -vertaus opettaa, että Jeesus on meille keskeinen kaikessa. Voimme kantaa elämällämme hedelmää sen mukaan, kuin Jeesus saa meissä evankeliuminsa voimalla vaikuttaa. Mikä sitten estää Hänen vaikutustaan? Se, ettemme ymmärrä elintärkeää ja jatkuvaa riippuvuuttamme Hänestä. Meistä on hullua, että oksa voisi roikkua ilmassa ilman runkoa ja kantaa herkullisia omenoita. Yhtä älytöntä ja mahdotonta on Jeesuksen mukaan kristitty, joka yrittää pyhittyä omin voimin. Tai Jumalan auttamana.

Uskomme alussa jokainen meistä on hyvin omavoimainen. Me uskomme omiin mahdollisuuksiimme ja moraaliimme. Saatamme nähdä itsessämme joitain puutteita, mutta ajattelemme Jumalan armon avulla pääsevämme niistä eroon. Uskomme kasvaessa Jumala antaa meidän kokea yhä enenevää heikkoutta, jotta alkaisimme syvemmin ymmärtämään Jeesuksen tärkeyden uskonelämämme jokaisessa vaiheessa. Kypsä ja koeteltu usko painaa päänsä alas Jeesuksen sanojen edessä: ”Ilman minua te ette voi mitään.” Mutta kypsät uskovat myös tietävät, että Jeesus synnyttää heissä hedelmää, pyhitystä Jumalan kunniaksi. He eivät luultavasti näe sitä itse, koska Jeesus on vallannut heidän sydämensä.

Meissä tapahtuva pyhitys ei ole sitä, että voisimme nostaa itseämme toisten yläpuolelle. Se ei ilmene oikeassa olemisena, hengellisenä kovuutena, moraalisena paremmuutena ja samalla toisten tallaamisena. Jos pyhittyminen on Jeesuksen kaltaisuutta, silloin hedelmää tuottavasta kristitystä huokuu lempeys, nöyryys, rakkaus ja myötätunto. Sellaisen ihmisen luokse voi epäonnistunut ja ahdistunut kristitty mennä ja kokea olevansa hyväksytty ja turvassa.

Olin kerran eräässä hengellisille työntekijöille tarkoitetussa kokouksessa. Sali oli täynnä pastoreita, pappeja, raamattuopettajia, evankelistoja ja niin edelleen. Kokouksessa monet käyttivät puheenvuoroja ja ajatuksia lenteli hengellisen elämän parantamiseksi. Olin jo aika ahdistunut, kunnes eräs vanha mies nousi esiin. Hän tarttui huonon tasapainon takia molemmin käsin puhujapönttöön kiinni ja sanoi vapisevin äänin: ”Olemmeko unohtaneet sen, että ilman Jeesusta me emme voi mitään?” Sydämeni tulvahti täyteen kiitosta ja olin näkevinäni kokoussalissamme palasen Jumalan kirkkautta.

IMG_5593

Yksi ajatus artikkelista “Että kantaisitte hedelmää”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s