“… tervehtivät Korintissa olevaa Jumalan seurakuntaa, Kristuksen Jeesuksen pyhittämiä, Jumalan kutsumia pyhiä…” (1. Kor. 1:2).
Korintti oli moraaliltaan hurjamaineinen kaupunki. Satamakaupunkina se keräsi merimiehiä harrastamaan hillittömyyksiä ja sijaitsipa kaupungissa myös Afroditen temppeli, jossa oli 1000 pappina toimivaa prostituoitua.
Paavali perusti Korinttiin seurakunnan, joka eli kaiken moraalittomuuden keskellä. Kaikki seurakuntalaiset eivät olleet päässeet eroon entisestä elämäntyylistään; seurakunnassa esiintyi seksuaalista moraalittomuutta muiden ongelmien lisäksi (1Kor. 5:1).
Kaikista nuoren seurakunnan ongelmista ja suoranaisista julkisynneistä huolimatta Paavali tervehtii seurakuntalaisia Jeesuksen Kristuksen pyhittämiksi, Jumalan kutsumiksi pyhiksi. Tämä on asia, johon kannattaa pysähtyä hetkeksi. Korinttilaisia ei kutsuttu pyhiksi heidän elämän muuttumisen tai todellisen pyhittymisen/synnin voittamisen tähden, vaan sen tähden, että he olivat uskoneet Jeesukseen syntiensä sovittajana. Uskon kautta Jumala luki heidät vanhurskaiksi ja he olivat siirtyneet Jumalan lapsen asemaan.
Raamatussa pyhyys ei ole ominaisuus, joka kasvaa asteittain, vaan kertakaikkinen asia. Ihminen (tai esine) joko on pyhä tai sitten ei. Jumala katsoo pyhäksi jokaisen, joka huutaa avukseen Herran Jeesuksen nimeä (1. Kor. 1:2). Pelastus on siis Jumalan lahja syntiselle ja se otetaan vastaan uskolla.
Pelastus (vanhurskautuminen) ja pyhitys on olennaisen tärkeää erottaa toisistaan. Paavali ei suinkaan ollut antinomisti (lain hylkääjä), vaan ohjasi seurakuntaa opettamalla heitä elämään saamansa lahjan ja kutsumuksen mukaisesti. Hän voimakkaasti kehotti välttämään seksuaalista moraalittomuutta, riitoja ja väärinkäytöksiä. Elämän muuttuminen Isän lapsen arvon mukaiseksi on tärkeää ja se tapahtuu varmalta pelastuksen pohjalta. Mutta Raamattu ei opeta, että jos ihminen ei ensin voita syntejään ja tee riittävää parannusta, hän ei pelastu.
Korintin seurakunnan ongelmat ja Paavalin suhtautuminen niihin on lohdullista. Mekin saamme olla varmat, että omista ongelmistamme huolimatta olemme uskon kautta Jumalan pyhiä. Siis pelastuttuja. Elämän pyhitys taas on prosessi, jossa Jumala kasvattaa lastaan Taivaan valtakunnan elämään. Jos sekoitamme nämä tärkeät asiat keskenään, menetämme omantunnon rauhan ja levollisen elämän evankeliumin varassa.
