“Mikä minä olen, tai mikä on minun kansani, kyetäksemme antamaan vapaaehtoisesti tällaisia lahjoja? Sinusta tämä kaikki on tullut, ja omasta kädestäsi me olemme ne sinulle antaneet.” (1. Aik. 29:14)
Jumalan temppeli oli alkuvalmisteluissa ja kansa lahjoitti omasta varallisuudestaan tulevia rakennustöitä varten. He antoivat, koska he näkivät asian tärkeänä ja vapaaehtoisesti ojensivat Jumalalle osan siitä siunauksesta, jota olivat saaneet kokea.
Daavid ihmitteli, miten he kykenivät antamaan niin suuria lahjoja? Vastaus oli siinä, että kaikki oli Jumalan antamaa lahjaa. Jumala oli siunannut ja sitä oli hyvä jakaa eteenpäin.
Me emme tänään rakenna ensisijassa fyysisiä temppeleitä, koska me kristityt olemme itse Jumalan temppeli. Mutta rakennustyöt ovat kovasti kesken ja käynnissä jatkuvasti.
Me saamme antaa työhön lahjaksi kaikkea sitä, mitä Jumala on meille suonut. Ennen kaikkea itsemme ja sen mukana hengelliset lahjamme, aikaamme, voimiamme ja myös monenlaista käytännön tukea.
Antamiseen ei saa syyllistää tai pakottaa. Kun kristitty kokee Jumalan asian olevan sydämen asia, hän haluaa Jumalan vaikuttamana luopua omastaan. Vaikka luovuttaminen sotii lihallisuuttamme vastaan, se on mitä enimmissä määrin Hengen vaikuttamaa hedelmää.
Oikeastaan me vain palautamme osan kaikesta siitä siunauksesta suoraan Jumalalle, josta olemme saaneet osamme. Ja antaessamme ilomme lisääntyy, koska huomaamme olevamme jokainen elintärkeitä tässä rakennushankkeessa.
