Kun Jumalan ”Ei” antaa enemmän

Muutamaan otteeseen olen kirjoittanut, että olen kärsinyt tämän kesän ja syksyn ajan uupumuksesta ja masennuksesta. Huomaan, että asian mainitseminen tuottaa aina häpeää. Eikö minun olisi pitänyt osata elää niin, että olisin hyvinvoiva ja elämäni päällä?

Kokemaani masennusta voisi parhaiten kuvata rikkinäisellä ilmapallolla – vaikka siihen puhaltaisi kuinka, ilmapallo olisi aina tyhjä. 

Voi, miten olen itkenyt Jumalaa antamaan elämäniloa. Joka päivä pyydän, että Hän ottaisi harmaan sumun pois ja antaisi aurinkonsa paistaa. Mutta Hän on hiljaa. Ja antaa aina uuden aamun alkaa sietämättömällä lamaannuksella.

———-

Joku kysyy aina aika ajoin, mistä saan toivontäyteiset kirjoitukseni. Vastaus liittyy juuri kammottavaan tilaani. Toivottomuuteni pakottaa minut Raamatun äärelle joka päivä. Jos voisin yhtään paremmin, aloittaisin päivän markkinoinnilla, soitoilla ystävilleni, raamattutuntien valmisteluilla, urheilulla ja monilla muille minulle tärkeillä asioilla. Mutta nyt kun saan hinattua itseni sängystä ylös, avaan Raamatun sillä pienellä toivon liekillä, että se antaisi minulle pienen säteen aina yhteen päivään.

Masennukseni ja lamaannukseni ovat tehneet minut Jumalasta riippuvaiseksi. Tuntuu tyhmältä sanoa, etten osaa enää elää elämääni ilman Jeesusta. Huokailen Hänen puoleen Raamattu sylissä ja sen jälkeen. Pitkin päivää pyydän Häntä näkemään tilanteeni ja puuttumaan siihen. Joinakin päivinä itku muuttuu kiitokseksi, ilman että mikään olisi käytännössä muuttunut. 

Niin, olen miettinyt, että Jumala on tahtonut vastata ”Ei”, koska Hän on halunnut antaa enemmän kuin onnellisen elämän. Hän on halunnut antaa Kristustäyteisen elämän. Ja eikö Raamattu todistakin: Ihmisen onni on elää lähellä Jumalaa?

Voisiko siis olla niin, että meidän elämämme kipeimmät asiat ovatkin samalla suurimpia siunauksia? En saa muotoiltua tätä kauniiseen teologiseen pakkaukseen mutta tiedän, että ilman tätä tuskaista syksyä, ilman kipeää kulunutta kesää minun ja Jeesuksen suhde olisi paljon vieraampi.

Ehkä siis sen sijaan, että pelkäisin huomisen aamun vääjäämätöntä ahdistusta, voisin ottaa sen kiitoksella vastaan? Ehkä voisin kiittää Jumalaa näistä kamalista viikoista, tietäen, että toisenkinlaisia aikoja taas tulee. Mutta ehkä juuri näinä viikkoina ja kuukausina Jeesus on murtautunut elämääni entistä pysyvämmin? Ehkä myös sinun?

Jos Jumala kykenee kääntämään pahimmatkin elämämme asiat rikkaudeksemme, emmekö uskaltaisi pitää Häntä luottavaisesti kädestä ja toivottaa huominen tervetulleeksi toivon silmälasein?

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

2 vastausta artikkeliin “Kun Jumalan ”Ei” antaa enemmän”

  1. Olet selvästi Jahven koulussa.
    Jos olet viisas – ja toivon, että olet! – niin kiität jokaista tulevaa aamua ikään kuin se olisi ihka ensimmäinen elämäsi aamu.
    Jahve opettaa siunauksilla alhaalta ja ylhäältä.
    Kuva näyttää nurjalta, mutta kun Jahve kääntää sen oikein päin, niin kuva on selkeä ja kaunis.
    Näin kävi minulle. Näin käy sinulle.
    Olet Jahven siunaama.

    Tykkää

  2. Ehkä on niin, että tällaiset vaiheet opettavat jatkuvaan riippuvuuteen Jeesuksesta. Sitten emme parempinakaan päivinä unohda sitä. Näin koen itselleni käyneen. Ei itku ole useinkaan hetkessä kiitokseksi muuttunut, mutta jokin sana tai ajatus on katkaissut terävimmän kärjen ahdistukselta, ja olo on helpottunut.

    Toivoisin jo sinullekin hiukan helpotuksen ja levon aikaa. Ja sitä rukoilen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s