”Sydämeni vetoaa sinun sanaasi: `Etsikää minun kasvojani. ´Herra, minä etsin sinun kasvojasi” (Ps. 27:8)

Olemmeko me kesyttäneet Jumalan? Olemmeko oppeinemme ja kirjoinemme selittäneet Hänet niin puhki, ettei Hän ole meille enää muuta kuin kaunis laulu 70-luvulta?

Jumalan tunteneet ihmiset ovat aina kokeneet, etteivät ole perillä. He ovat löytäneet Jumalan ja silti heidän sisällään on ollut polttavan tulen kaltainen tunne siitä, että he ovat olleet vasta täyttymyksen ensimmäisellä portaalla.

Halu etsiä Jumalaa tulee siitä merkillisestä ja sielun jäytävästä aavistuksesta, että Jumalalla on enemmän annettavaa, kuin missä me nyt olemme. Hänellä on enemmän hyviä lahjoja ja ennenkaikkea: Hän itse on etsimisen arvoinen.

Kun jano sammuu, emme suinkaan ole ryystäneet Jumalaa tyhjäksi vaan olemme eksyneet väärän lähteen luokse. Väärä juoma antaa hetken humauksen mutta jättää loppumauksi tyhjyyden, pelon ja levottomuuden.

On aika etsiä Jumalaa. Maailma järkkyy, elämä järkkyy ja sydän vapisee – juuri silloin on aika lähteä löytöretkelle. Kartta on kirjahyllyissämme ja opas sisällämme kuiskaa: ”Eikö jo mentäisi?”