Kaipuu, joka ei löydä täyttymystään

Oletko kokenut sellaista kaipuun voimaa, joka järisyttää perustuksiasi ja saa sinut kierteiltään? Ehkä sinunkin sisälläsi asuu kaiho, joka saa sinut kuin kouraisemaan ja puristamaan kädelläsi jotakin vain huomataksesi, että jäät vaille?

Alan aavistaa, että minun loppumaton ikävä ei löydä täyttymystään tästä maailmasta. Vaikka onnettoman isäsuhteen arpiset jäljet koristavat sieluani, silti pohjimmainen tunne taitaa olla ei-maallinen?

Ehkä minuun, ehkä meihin kaikkiin on istutettu ikävä, joka laittaa meidät kääntämään kiviä toisensa jälkeen ja etsimään jotain, mitä voi löytyä vain kyyneltensekaisessa luovuttamisessa?

Ehkä me pelkäämme myllertävää tunnettamme, koska aavistamme, etteivät läheiset ihmiset, pankkitilit, kesämökit tai uudet kengät pysty huuhtomaan meitä onnellisiksi?

Mutta voisiko kaipauksessa itsessään olla vastaus? Jos liikkeellä olo onkin jo osa perillä oloa, sen tunnustaminen, että sielu vapisee kaikista peitteistä huolimatta, on avoin ovi lämpimään Syliin?

Jos täyttymys ei olekaan perillä oloa vaan jatkuvaa liikettä; liikettä, joka jo matkalla ollessaan nostaa jalat pöydälle, heinänkorren suun pieleen ja on puolimatkassa aarrekartan päätepisteessä; perillä ristissä?

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s