”Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni” (Ps. 116:6).

Joskus elämästä on pidettävä kiinni rystyset valkoisina. Yritämme väsyneinä pitää itsemme liikkeessä, jotta jaksaisimme hallita kaikki ne vastuut, jotka meille on annettu ja jotka olemme haalineet voimiemme tunnossa.

Väsymys kolkuttaa meidän monien ovilla. Haluamme pitää sen kynnyksen ulkopuolella ja venytämme sielumme äärirajoille näyttääksemme toisille – ja ennen kaikkea itsellemme, että selviämme emmekä tarvitse pysähdyksiä.

Väsymys tuntuu nöyryyttävältä. Aikana, jolloin lehtien kansissa paistattelevat hyvinvoivat ja kirkassilmäiset kasvot ja some on täynnä mitä uusimpia virikkeitä ja osoituksia onnen kiihkeästä tavoittelusta, uupuminen leimaa epäonnistuneeksi.

Jumalan matematiikka on kuitenkin toisenlaista. Väsymys saattaa pitää sisällään selkärepussaan arvokasta lahjaa. Pakkopysäyksessä on mahdollisuus kääntää katsetta ja alkaa sovitella varovaisia askeleita suurempien askeleiden jälkiin – Jumalan tahtiin.

Sinulla on lupa heiluttaa valkoista lippua, kurvata varikolle ja lysähtää sohvalle. Väsymystä seuraisi epätoivo ja arvottomuus ellei Isäsi avaisi sinulle lämmintä syliään. Juuri luovuttaneena saat pudota ylöspäin taivaallisiin. ”Hän tuli avukseni”, ihana lupaus sinulle ja minulle, meille väsyneille