”Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat. Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä” (Ps. 10: 17).

Juuri kun ajattelen, että olen läsnäolosi ulkopuolella, kaukana selkäsi takana, Sinä katsot minua kuin aurinko kaikella voimallaan kesäistä ilon kukkaa.

Juuri kun olen varma, ettet enää kuule itkuani, et välitä kivuistani, että olet kuuroutunut pyynnöilleni, Sinä kuiskaat kuulevasi koko skaalan hennoimmasta huulille jäävästä tavusta rajuimpaan kapinahuutooni.

Juuri kun tunnen itseni hylätyksi, kohtalon murtamaksi, nurkkaan painetuksi ja tulevaisuuden näkymät mahtuvat maahan tipahtaneeseen vanhaan tupakkarasiaan, Sinä kutsut yhteyteen, jossa taivas koskettaa maata, juuri minun palanutta maatani.

Sinä kuuntelet tarkoin. Sinä välität syvästi. Etkä pidä, et koskaan kohdallani vapaapäivää.