Kuinka syvällä onkaan ihmisen pahuus,
kuinka raskas on verityö,
kun käsi on lyönyt,
ja sydän on kylmennyt,
kääntynyt toista vastaan,
ja sanat kangistaa
kuin käärmeen myrkky.
Se kuljeksii naamioituneena,
löytyy sanoista, jotka sielun murtavat,
näkyy katseista, jotka hylkäävät 
ja tuntuu teoissa, jotka toivon varastavat.

Mutta Sinä nostat värisevän maasta,
voitelet nöyryytetyt mielet
ja annat toivon takaisin niille,
jotka nimeäsi ääneti huutavat.
Ihminen kylvää vihaa,
vimmoissaan muureja rakentaa,
mutta Sinä salassa kasvatat rauhan taimia,
sulatat jäätyneitä sydämiä
ja muurit murrat lempeydelläsi.
Kun ihmisen suu sylkee omia kipujaan,
Sinun sanoistasi kaikuu anteeksianto.
Kiitos Jeesus, että ristisi varjo 
peittää kaiken pahuuden
ja veresi pesee puhtaaksi
minunkin pinttyneimmät likani.