”Laki kuitenkin tuli väliin, jotta rikkomus tulisi suureksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5: 20).
Joskus näyttää siltä, että me kristityt pelkäämme armon esilläpitämistä. Monesti kuuleekin ajatuksen siitä, että ”liiallinen” armo johtaa välinpitämättömyyteen ja syntien puolustelemiseen.
Voiko Jumalan armoa käyttää väärin? Mielestäni kysymys on nurinkurinen. Vastaus on kyllä, jos armo käsitetään vain ajatuksen tasolla, kuin teoriana tai käyttötavarana. Sen sijaan, jos Jumalan armo otetaan vastaan sydämen tasolla, silloin armosta tulee kristityn suurin aarre ja koko elämän käyttövoima.
Tällaisen armon korostamista ei tarvitse pelätä eikä suitsia. Se on ja pysyy Jumalan ansiottomana lahjana syntiselle. Se johtaa meidät henkilökohtaiseen suhteeseen personoidun Armon, Jeesuksen kanssa. Koko ajatus armon ”käytttämisestä” on siis yhtä outoa kuin ajatus Jumalan ”käyttämisestä”.
Mitä sitten kun armossa elävä kristitty tekee syntiä? Onko se armon väärinkäyttämistä? Ei, sillä jokainen kristitty tekee syntiä. Eikä kyse ole vain yksittäisistä teoista, vaan synti edelleen asuu kristityssä (Room. 7). Juuri jatkuvan syntisyytensä takia Jumalan omat tarvitsevat Hänen armoaan.
Älä pelkää siis käyttäväsi armoa liikaa tai väärin, vaan laita toivosi sen varaan. Siis Jumalan varaan. On hyvä muistaa, että armoa tarvitsevat vain ne, jotka näkevät oman puutteellisuutensa.
Ihana. Tämän ymmärtäminen antaa rauhan, kiitollisuuden ja ilon sydämeen kaikkien vaikeuksien ja huolien keskelläkin.
Olipa erittäin lohdullinen kirjoitus! Tuntui, että tarvitsin sitä.