Seison tai kaadun

“… jo kaukaa sinä näet aikeeni.” (Ps. 139:2)

Sinä, Herra, tiedät, kuinka istun päivästä toiseen elämäni palapelin äärellä ja ja yritän saada viimeisiä puuttuvia palasia paikoilleen, niitä tuskaisesti pyöritellen, väkisin paikalleen runtaten ja lopulta heittäen koko aikaansaannoksen ilmaan tuhanneksi sirpaleeksi vain, jotta aloitan hetken päästä itkuisena uudelleen.

Sinä tiedät hapuilevat askeleet, pimeän, joka kuiskii majapaikkaa, jotta voin hetken aikaa nuolla haavojani piilossa, kursia itseäni kokoon ja astua jälleen valoon, ehjempänä ja parempana – jotta Sinä avaisit sylisi ja rutistaisit.

Sinä tiedät tämän päivän etukenoisen juoksemisen, etten huomenna makaisi rähmälläni; tiedät huomisen vääjäämättömän painon; tiedät ne sakkokierrokset, joita itselleni määrään, jotta voisin uskaltautua jälleen armopoluillesi.

Sinä tiedät kuinka kiihkeästi haluan elää oikein ja kuitenkaan en ollenkaan; kuinka haluan etsiä Sinua ja samalla työntää selkäni taakse; vastustaa vastustamatonta ja antaa sen voittaa valmiiden selitysten kera.

Sinä, Herra, näet mitä ihmiset näkevät minussa. Ja niin paljon syvemmälle. Silti sinä tahdot rakastaa ja hellästi kuivata kyyneleeni. Sinä olet, Herra, elämäni ihme.

Julkaissut Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

One thought on “Seison tai kaadun

  1. No aamen. Jase että,.; ” jo ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut”!!! Ja että; ” minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän Sinua siitä”!!! Tää psalmi on minullekin rakas ja lohdullinen toivossa ja luottamuksesta Isän huolenpidosta ja viisaudesta ynnä tietty rakkaudesta. blott en dag å ÖGONBLICK I SENDER, sanotaan laulussakin. Voimahalit koko perheelle😇💕

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: