Miksi vammani eivät parane?

”Miksi valitat vammojasi, itket tuskaasi, joka ei hellitä? Monien rikoksiesi ja lukemattomien syntiesi tähden minä olen tämän sinulle tehnyt” (Jer. 30:15).

Koska meillä on jatkuva taipumus elää elämäämme ilman, että Herra on siinä keskuksena, joudumme monesti hätään. Etsimme apua tahoilta, jotka lopulta pettävät alta ja jäämme huutamaan tyhjyyttämme.

Synti on ennen kaikkea sitä, ettemme anna Jumalan olla todellinen Jumala elämässämme. Ylpeydessämme haluamme elää riippumattoman tahtomme ja omien voimiemme varassa. Riippumattomuus Jumalasta on synnin alkujuuri, siihen ensimmäiset ihmiset lankesivat – he halusivat olla kuin jumalia, tietää ja tuntea kuin Hän. Siksi he rikkoivat suoran Jumalan käskyn ja kuolivat hengellisesti. Synti aiheuttaa aina kärsimystä.

Siirryn nyt kirjoittamaan minä -muodossa etten antaisi vaikutelmaa, että kirjoitan kevyesti yläpuolelta. Minä olen itkenyt ja huutanut vammojani, jotka omat syntini ovat saaneet aikaan. Olen hakenut sisäistä mielekkyyttä asioista, jotka Herra on kieltänyt ja siinä samalla rikkonut itseni. Ja läheisiäni. Kyse ei ole pelkästään psykologiasta, lapsuuden vammoista ja niin edelleen – niistäkin kyllä – vaan ihan omasta syntisyydestäni. Olen halunnut valita sisäisen elämänmielekkyyden muulta kuin yhteydestä Jumalaan. Olen kärsinyt Jeremian tavoin vammoistani ja itkenyt tuskaani, joka ei hellitä.

Voiko kristitylle käydä näin? Voi. Näin kävi muun muassa Hengellä täytetylle kuningas Daavidille. Hän rikkoi Herran käskyjä vastaan haluamalla Batseban itselleen ja kuule miten Hän voihkii:

”Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä” (Ps. 32: 3-4).

Olenko omien vammojeni ja synneistäni johtuvasta kärsimyksestä johtuen toivottamassa tilanteessa? Olisin, ellei Herra jatkaisi Jeremian kirjan lupauksella: ”Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, parannan sinut, Siion, sinut jota kutsutaan nimellä `Hylätty vaimo´, sinut, josta kukaan ei välitä” (Jer. 30:17).

On olemassa siis Hyvä Paimen, joka ei oleta että, pystyisimme parantamaan itsemme ja löytämään kotiin. Ei, Hän tulee koko matkan pimeyteemme ja itkuumme, nostaa meidät harteilleen ja kuiskaa: Sinä olet minun. En ikinä hylkää sinua!” Hän todella pystyy parantamaan sisäisen luopumuksemme ja vaikuttamaan sen, että tahdomme elää Hänen yhteydessään, Hänen tahtonsa raja-aitojen sisällä. Siellä olemme turvassa. Hänelle on turvallista luovuttaa koko syntisyytensä ja vammansa.

olenitkenyt

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

4 vastausta artikkeliin “Miksi vammani eivät parane?”

  1. Kyllä olen kokenut tätä ,mitä synti saa aikaan. Mutra Jeesuksen veri ouhdistanut ja parantanut. Kiitos Jeesus. Puhuit asiaa.

    Liked by 1 henkilö

  2. Hyvin harvassa lienevät ne ihmiset, jotka etsivät elämäänsä mielekkyyttä ensisijaisesti Jumalasta. Kyllä me ensin etsimme niitä ihan luonnollisista lähteistä, toisista ihmisistä, aineellisesta hyvästä, omien halujemme ja tarpeidemme mukaan. Vasta kun nämä kaivot osoittautuvat tyhjiksi ja jättävät meidän näännyksiin, kelpaa Jumala. Näin itsellänikin.

    Joskus mietinkin, miten alas Jumala nöyrtyy, kun hän silti suostuu ottamaan vastaan vajavaisen rakkautemme, joka on vastoinkäymisten meistä tiristämää. Piittaisinko hänestä ollenkaan, jos olisin onnistunut saamaan maailmasta kaiken, mitä kaipaan? Mutta näyttää sellaisiakin ihmisiä olevan, jotka pystyvät elämään heille riittävän onnellista elämää ilman Jumalaa.

    Tuo siteeraamasi Raamatun kohta tuskin puhu yksistään Jeremiasta, vaan ensi sijassa koko Siionista, Jumalan kansasta. Ei tämä ole vain muutaman surkeimman kristityn ominaisuus, vaan emmeköhän me kaikki ole rimpuilleet Jumalaa ja hänen tahtoaan vastaan niin pitkään kuin ikinä olemme pystyneet.

    Tykkää

  3. Jäin miettimään tuota, mitä kirjoitin. Onko se rakkaus Jumalaa kohtaan, jonka vastoinkäymiset meistä ”tiristävät”, sittenkään noin halpaa? Jos nyt saisin lottovoiton, en kääntäisi selkääni Jumalalle. Se, mitä vastoinkäymisten koulussa olen oppinut, on kuitenkin osoittautunut arvokkaammaksi kuin se, mitä ennen niin tavoittelin. Ehkä pikemminkin on niin, että tälla tavoin Jumala saa meistä esiin jotain aidompaa. Hän herättää totuuteen ja vuolee meistä harhaluulot.

    Kyllä hän varmasti aidosti iloitsee lopputuloksesta, jonka meissä näkee, vaikka sen esiin saaminen on vaatinutkin verta, hikeä ja kyyneleitä – molemmilta osapuolilta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: