Jumala ei pysty pelastamaan minua?

”Herra, kuinka paljon minulla onkaan ahdistajia! Monet nousevat minua vastaan. Monet sanovat minusta: `Ei ole hänellä pelastusta Jumalassa´” (Ps. 3: 2-3).

Jumalan lapsen tie on monesti kivinen. Matkalle mahtuu vaikeuksia, joita ei alussa olisi uskonut kokevansa. Tie vie joskus läpi kuivien erämaiden ja liian suurten vuoristojen.

Daavid huusi Jumalalleen, että hänellä oli liian paljon vastustajia. Niin mekin monesti koemme. Vastustajajina ei ole vain toiset ihmiset, vaan oma sisin, ”liha” ja pimeyden voimat. Niiden vastustajien kanssa usko on kovilla.

Usko saattaa hiipuu liian kovissa taisteluissa ja kääntyy epäuskoksi. Ajatuksemme alkavat silloin kiertää kehää: ”Ei Jumalakaan pysty pelastamaan minua.” Silloin tarvitsemme toistemme tukea ja lapsenomaista heittäytymistä Raamatun lupausten varaan.

Daavid jäi ahdistuksessaan odottamaan Jumalaa. Ehkä hän oli kokenut aiemmin elämässään vastaavia liian suuria ahdistuksia ja nähnyt, kuinka Jumala oli ajallaan kuljettanut hänet niiden lävitse. Siksi hän saattoi sanoa: ”Sinä olet kunniani, sinä nostat minun pääni pystyyn” (j. 4).

Miten lohdullinen ajatus. Epäusko kääntää meidän katseemme alas itseemme. Mutta Daavid tunsi Jumalan, joka kykenee armollaan ja voimallaan nostamaan katseemme ylös Häneen.

Kun katseemme on Jumalassa, jaksamme tämän päivän haasteemme. Tiedämme, että Jumala kyllä pelastaa meidät.

Julkaissut Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: