“Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua, ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Jos joku palvelee minua, niin isä kunnioittaa häntä” (Joh. 12:26).
Jeesus oli juuri puhunut vehnänjyvä kuolemasta ja sen kautta tulevasta sadosta. Hän oli valmistellut opetuslapsiaan oman tiensä päätökseen, kuolemaan ristillä syntiemme puolesta. Sitten hän kutsui opetuslapsiaan kulkemaan Hänen askeleissaan, samaa vehnänjyvän tietä.
Mieleeni tulee vääjäämättä vuosi 2010 ja se hetki, kun makasin halvaantuneena erilaisten letkujen varassa. Aikaisempi elämäni oli kokenut vakavan kuoliniskun, olin kuin siemen kylmässä mullassa. Samaan aikaan Jeesuksen läheisyys oli jotain ihmeellistä.
Jeesus kutsuu meitä tielle, jossa on salattua täyttymystä. Sillä tiellä kuolema synnyttää elämää, autiomaat muuttuvat vesilähteiksi ja menetykset ovat vain osana tulevaisuudessa odottavaa satoa.
Se on kaukana menestysteologiasta, jossa Jumala on kuin automaatti, jolta saadaan kaikkea ajateltavissa olevaa hyvää.
Jeesus kutsuu tielle, joka näyttää aina vain kapenevan ja vaikeutuvan. Sillä on monta todellista ja kipeää kuoleman oppituntia. Mutta vain ne, jotka siellä tiellä ovat, voivat ymmärtää sitä ihanaa salattua täyttymystä: meitä tyhjennetään vain, jotta voisimme täyttyä jollain paremmalla.
“Isä kunnioittaa häntä”. Nämä sanat ovat osoitetut niille monille yksinäisille, kylmään multaan eristetyille orvoille sydämille.
Taivas kunnioittaa sinua. Sinusta pidetään huolta. Ja satokin tulee. Jos ei tässä elämässä, niin seuraavassa. Juuri kun sitä vähiten odotat, juuri kun elämäsi viimeistä lukua ollaan mielestäsi kirjoittamassa, juuri siellä on Jumalan salattu täyttymys.
