”Silloin Elia nousi, söi ja joi. Sen ruuan voimalla hän kulki neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti” (1. Kun. 19:8).
Kilometrejä oli alla jo liian paljon. Liian monia taisteluja, liian raskaita valvottuja öitä, painavia huolia, pelottavia tulevaisuudennäkymiä.
Elia katkesi ja masentui. Hän ei jaksanut enää askeltakaan. Hän toivoi itselleen kuolemaa – tilanne, jossa omat voimat ovat kuluneet loppuun ja edessä on pelkkä pystysuora muuri.
Jumala otti Elian reppuselkään. Hän kohtasi Elian juuri siinä pisteessä, missä hän ei jaksanut nähdä enää huomiseen. Jumalan mahdollisuus alkoi siellä missä Elian loppui.
Elia kuljetettiin Hooreb -nimiselle vuorelle. Se oli se sama vuori, jossa Jumala oli ilmestynyt Moosekselle ja jossa oli annettu lain taulut Israelin kansalle. Elia kannettiin alkuun. Jumalan läsnäoloon.
Sinne Jumala kantaa jokaisen väsyneen lapsensa. Meidät kannetaan omaan erämaahamme, omaan yksinäisyyteen, jossa emme vastoin todennäköisyyksiä lakkaa olemasta, vaan uudistumme. Meidät kannetaan kohtaamaan Jumala.
Matka kohti Jumalan läsnäoloa alkaa paradoksaalisesti sieltä missä matkamme näyttäisi päättyvän. Loppu onkin uuden alku. Meitä muistutetaan hellästi siitä, kuinka elämää tulisi elää levosta käsin. Jumalasta riippuvaisena.
Näytät olevan erityisen ahkera kirjoittaja!
Koska nyt juuri luin tekstisi päivältä 4.9 otsikolla ”Matka kohti Jumalan läsnäoloa”, Seurakuntalaisen sivustolta.
Elia lienee todella monelle kristitylle hyvin rakas henkilö. Itseäni toistuvasti lohduttanut kertomus syvästi inhimillisestä profeetasta jota Jumala käytti.
Erityiseti lauseesi:” Meitä muistutetaan hellästi siitä kuinka tulisi elää levosta käsin, Jumalasta riippuvaisena.”
Kuinka vaikeaa minun kaltaiselleni, herkästi huolien paineen alle joutuvana ihmisenä. Juuri tämän takia tarvitsen kertomuksia sellaisista Raamatun henilöistä/ihmisistä jotka eivät ole muuta kuin ihmisiä, ja kuitenkin Jumalan Armosta osallisina , uskosta, toivosta ja rakkaudesta ammentavina joka päiväiseen ”leipäänsä”.
Kuuntelin muuten jo joitakin aikoja sitten radio Deistä, kun olti Jipun haastateltavan, etkö ollutkin? Ymmärrän nyt paremmin miksi olet juuri sellainen kuin olet.
Jumala sallii erilaisia vaikeuksia ihmistensä elämään mutta ehkä juuri siksi, ainakin omalla kohdallani, että tarvitsisin Häntä jatkuvasti ja välttämättömästi ja että rukouselämäni olisi lähes kokoaikaista. Minä rakastan rukoilemista koska siinä olen ”yhtä” Pyhän Hengen kanssa ja saan siunaantua vaikka rukoilenkin monien asioiden ja ihmisten puolesta, en ainoastaan omien asioideni. Rukouksessa Jeesus tulee lähelle ja Eläväksi, koska juuri Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Jeesusta.
Kiitos sinulle näistä puhuttelevista teksteistäsi. Olet siunattu!
rakkaudella Tuulikki