”Ei minua herjaa vihollinen – sen minä kestäisin. Eikä minua vastaan mahtaile vihamieheni – häneltä voisin piiloutua. Ei, vaan se olet sinä, vertaiseni ihminen, ystäväni ja tuttavani.” (Ps. 55: 13,14)

Daavidin elämän kipein trauma oli hetki, jolloin hänen luotetuin neuvonantajansa Ahitofel petti hänet. Se isku osui suoraan jo lapsuudesta saakka ammottavaan haavaan ja sai Daavidin sijoiltaan.

Ankarimmat iskut tulevat usein läheltä. Joskus toisten on vaikea nähdä syytä kerälle menemiseemme, eiväthän muut kuin Jumala tiedä sisimpämme uurteita.

Daavidin selviytymisen syy oli selvä: ”Mutta minä huudan Jumalaa ja Herra pelastaa minut” (55:17). Se oli hänen uskontunnustuksensa.

Daavid itki kipuaan Jumalalle, jonka edessä hänen elämänsä oli kuin kirkasta vettä, jossa näki pohjaan saakka. Vaikka ystävät pettäisivät, Jumala olisi järkähtämätön turva ja hellä lohduttaja.

Ei ole ollut hänen housuissaan helppoa kirjoittaa seuraavaa lupausta: ”Heitä taakkasi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen. Hän ei salli vanhurskaan ainaisesti horjua” (55:23). Sanansa Daavid kirjoitti uskossa: viholliset vaanivat hänen henkeään eikä tulevaisuus näyttänyt hyvältä.

Mikä onkaan sinun tilanteesi tänään, näiden sanojen ääreen saat tuudittaa rauhattoman sielusi. Jumala pitää sinusta huolen.