“Minun käy sääliksi kansaa. Se on ollut luonani jo kolme päivää, eikä sillä ole mitään syötävää. Minä en tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he nääntyisi matkalla.” (Matt. 15: 32)
Jeesuksen rakkaus valloitti. Hänen myötätuntonsa oli kuin magneetti, joka veti puoleensa roudan alla olevia ruosteisia ihmisiä. Jeesus antoi kaikkea sitä mitä Hänellä oli: sokeat saivat näkönsä, rammat kävelykykynsä ja toivottomat uuden elämänhalun.
Opetuslasten tehtävänä oli oppia Mestarinsa kiihkeä halu auttaa. Jeesus näki ne tarpeet, joita muut eivät. Hän ei kasannut epäonnistuneille uusia vaatimusten kuormia, vaan tahtoi täyttää nälkiintyneet evankeliumin voimalla.
“Mistä me saamme täällä erämaassa niin paljon leipää?” Se on ollut Jeesuksen seuraajien kysymys kautta aikojen. Liian usein erämaan ei-mitään täyttää niiden mielet, joiden kuuluisi jakaa sitä mikä lisääntyy antaessaan.
Jeesus lähettää meidät antamaan toisille keskellä erämaata. Kyse ei ole minun voimistani vaan Herrani myötätunnosta: Hän haluaa tavoittaa yhden kärsivän ja unohdetun ihmisen.
Kun kysyt Jeesuksen voimaa, saat Hänen mielenlaatunsa. Alat nähdä aineellisesti ja hengellisesti nälkiintyneitä ihmisiä ympärilläsi. Rakkaus toisia kohtaan voittaa oman sisäisen erämaan. Leivästä ei todellisuudessa ole koskaan ollut puutetta, katkos tulee jakelupuolella.
