Nuoruuden korkealle lentävät unelmasi ovat rikkimenneinä leijoina mutaisten saappaittesi alla. Kaikki mahdollisuudet, loputtomat kutsuvat ja raollaan olevat ovet ovat vaihtuneet yhteen ahtaaseen ja aina kutistuvaan painajaiseen.
Vuodet ovat lianneet ennen niin puhtaat vaatteesi ja ihollasi näkyy terävien okaiden viiltoja. Pahemmin on käynyt sydämesi, sen vertavuotavat haavat eivät ole vieläkään arpeutuneet.
Jos vain jaksaisitkin vielä nostaa pääsi ja kohottaa kilpesi. Mutta voimasi ovat valuneet yhä uusiin haasteisiin.
Kun raahaat elämäsi rippeitä ja arkana painat katseesi piiloon, et ehkä voisi mitenkään käsittää, miten eri tavalla Taivas arvioi sinua?
Sinun kestävyydestäsi ja uskosi säilymisestä kuiskitaan ihaillen kultakäytävillä. Enkelit riemuitsevat siitä kauneudesta, jota lukuisat kipeät hiomiset ovat saaneet sinussa aikaan.
Ja Isä, kuinka hän puhuukaan sinusta kuin vanhasta, meren syvyyksistä löydetystä vuosikertaviinistä. Kaiken sinä olet kestänyt, paljon olet kantanut sinulle sallittuja kohtuuttomia kuormia etkä ole Luojaasi kieltänyt.
Kun Isä haluaa muistuttaa hoviväkeään siitä, miksi ristintie oli välttämätön ja kannattava, hän ottaa taskustaan kuluneen pienen lippaan ja avaa kauniin jalokiven häikäisemään läsnäolijoiden katseita. Siinä on sinun elämäsi. Jumalan aarre.
Voi Jaakko ja Iiris!
Kultaomenia hopeavadilla ovat oikeaan aikaan lausutut armolliset sanat! Kiitos ja siunausta syksyynne!