Pari viikkoa sitten kirjoitin, etten osaa rukoilla. Havahduin evankeliumien Jeesuksen tarpeeseen vetäytyä hiljaisuuteen ja tajusin, että minulta puuttuu ne hetket, joita Herramme piti niin tarpeellisina.
Olenkin aloittanut oman matalan kynnyksen rukouskoulun ja pyydän sinua mukaan! Aletaan yhdessä etsiä rukousta, joka saisi virvoittaa sieluamme kaiken arjen paineen keskellä.
Uskoni ensimmäisinä vuosina pidin kellontarkasti kiinni tunnin rukoushetkistä joka päivä. Lopulta hetket alkoivat tuntua siltä, kuin olisin tunkenut itseni isoon mikroaaltouuniin ja käristänyt ne ihokarvat, jotka arjen viima oli vielä jättänyt jäljelle – lakihenkisen väkisin rukoilemisen jälkeen jo ajatus erillisistä rukoushetkistä on tuntunut minusta ahdistavalta.
Miksi siis pyydän sinua ja minua luomaan tapaa, jossa voisimme antaa pieniä hetkiä Jeesukselle? Koska olen alkanut uudelleen uskoa, että ne voisivat olla kuin hellepäivän pulahduksia viileään veteen. Luulen, että Jeesus kutsuu meitä varaamaan hetkiä yhteiselle ajalle, koska Hän tahtoo helliä meitä kiireettömästi, ilman, että samalla pitää etsiä kadonnutta sulkapallomailaa, paistaa jauhelihaa tai peukaloida facebookia.
Rukouskoulumme ensimmäisenä haasteena onkin kutkuttavan haastava kysymys siitä, voisiko Jumalalla olla enemmän annettavaa? Ilman, että pyydän sinua tekemään mitään muutoksia arkeesi: mieti, miltä pienet lähteellä käynnit voisivat tuntua arjen puristaessa sielua aina ahtaampaan muottiin?
Lähdetään löytöretkelle?
Lähdetään vaan. Kuulostaa tutulta tuo ”pakko ja vaatimus rukoilla”, mielelläni lähden opastuksellasi kokeilemaan armollisempaa tapaa. Koko armo asia on minulle edelleen vaikea, mutta sinun opetukseksi ja kirjoituksesi ovat olleet avuksi. Ps. Olen niin tompelo näissä tekniikka asioissa, että sen vuoksi koko nimeni pamahtaa aina tuohon loppuun, pelkkä etunimikin varmaan riittäis🙃
Juu. Harjoitellaan. Rukoilen kylläkin, mutta tuo kuunteleminen onkin jo ihan toinen juttu.
Toivon, että rukouskoulun blogissa n:o 2 antaisit vähän käytännön vinkkejä tai kokemuksia, miten olet sitä toteuttanut. Itse olen tällaisia pieniä rukoushetkiä harjoittanut mutta hyvin sattumanvaraisesti. Vähän samaan tapaan kuin suhteessa puolisooni: tiedän, että hän on läsnä, mutta en koko ajan juttele, vaan silloin tällöin sanon jotain ja joskus juttelemme pidempään. Mutta ero on siinä, että Jeesus on kovin äänetön keskustelukumppani. Usein sanotaan, että rukoillessa pitää myös kuunnella, mitä Jumala puhuu. Minä en ole kuullut.