Maa on auki
hiljaa ja paikallaan.
Ei se itse voi kylvää,
voi vain odottaa.
Lasken käteni multaan.
Väsyn,
hartiani painuvat,
taittuvat kuin kuiva korsi.
Ei auta sanani, ei voimani.
Vain Jumalan Sana nostattaa
sen mitä en osaa pyytääkään,
mutta sen, mitä tarvitsen.
Kylvän, vaikken tiedä,
mitä sato tuo,
sillä tiedän, kenelle maa kuuluu.
Ja siinä on lohtuni.
Jeesus
En jaksaisi enää
Joko lopetetaan?
En jaksa pärjätä
Osata
Hallita
En jaksa lähteä
Palata
En jäädä
En osaa olla avustettu
En voitettu
En kiivetä syliin.
Jeesus,
En jaksaisi enää
On Sinun aikasi.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä;niin te löydätte levon sielullenne.” (Matt.11:29)
Tämän Sanan kohdan äärellä mieleeni nousevat virren sanat: ”Nöyryyttä hiljaisuutta Jumala rakastaa, ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa…” (Virsi 7:3)
Kiitos Jeesus, että Sinä neuvot meitä lempeästi Sanasi kautta, mitä tulee oppia Sinusta? Anon apuasi, jotta todella voisin oppia.
Mutta, ensin kehotat ottamaan Sinun ikeesi päällemme. Kiitos, että Sinun antamasi ies on sopiva ja oikein mitoitettu, vaikka aina siltä ei tunnu.
Jeesus, rukoilen tahtosi mukaista nöyrtymisen armoa ja voimia hyväksyä ikeen paino. Kiitos, että rakkaudessasi säätelet tarkoin ikeen painoa.
Kiittäen pyydän oppia Sinun laillasi hiljaisuutta uuvuttavan ja meluisan arjen keskellä. Kuuntelemaan kuin Maria, joka oli valinnut hyvän osan.
Autathan keskittymään olennaiseen, etsimään hektisen tiedon tulvan ja jatkuvan muutoksen keskellä, hiljaisuutta Jeesus Sinun kanssasi.
Kiittäen ylistän valtavan armollisesta lupauksestasi lahjoittaa lepo sieluillemme, kun me vain haluamme ojentautua Sinun neuvojesi mukaan.
Aamen.
M.E.
Kesäinen sade, tuo ihmeellinen taivaan lahja. Maan kosteus ja auringon lämpö sulattavat roudan.
Luonto saa virvoittavan kasteen ja vesi synnyttää eloon kuolleilta näyttäneet kasvustot.
Vihreä nurmikko hohtaa keltaisenaan voikukkasia. Kaunis on tuo alkukesän keto. Hyönteisille herkkupöytä.
Purot virtaavat solisten. Jokien ja järvien uomat täyttyvät, jopa yli äyräidensä tulvien.
Luomakunnan eloon ”herääminen” saa minut janoamaan Jumalan Pyhän Hengen sadetta nääntyneenä rutikuivaan vaellukseen.
Herra, kaipaan kiihkeästi lupamaasi uudistumisen ajan jo koittavan:”Kun jäälohkareet sulavat, pääsette uppovesiin asti.”
Tiedän, että ennen ”uppovesiä” Herra kuljettaa rakkaudessaan armollisen tahtonsa tarkoitus perän mukaan, puhdistuslähteelle, joka on parannuksen teon paikka.
Syntinsä tunnustaneelle sekä nöyrälle omasta tahdosta riisutulle Jeremian kirjaan on tallennettu:”Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen.” (Jer. 31:25)
Lohdulliseen Paimen Psalmiin turvaten:”Viheriäiselle niitylle hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.”
M.E.
Jos Jeesus olisi keskellämme, niin kuin ajanlaskun alussa, mitä Hän somettaisi meille tämän ajan ahdistuksissa?
Minä luulen, että Hän voisi sanoa jotain seuraavaa: ”Älä pelkää, sinä pieni lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan” (Luuk. 12:32).
Vaikka kaikki muu meiltä tänään riisuttaisiin, Jumalan lupaukset pysyvät. Vaikka maailma muuttuu, Jumala pysyy edelleen horjumattomana.
Hän kutsuu meitä syliinsä ja lupaa antaa meille valtakunnan, jota mikään ei voi tuhota.
Älä siis pelkää – Valtakunta on tulossa!
Kuuletko ovella koputuksen,
Mestari kylään tulossa on.
Avaatko sydämen salvan,
Mestarin sisään tulla.
Onko kenties jotakin,
mitä Mestari nähdä ei saa,
ovea et avaakaan.
Älä pelkää ystävä kallis,
Hän tuomitsemaan ei tulekaan,
vaan anteeksi antamaan ja rakastamaan.
Sanoihan Hän ristillä kerran,
Se on täytetty.
Usko edes sen verran,
syntisi täytetty on.
Sen teki Armo ja Rakkaus suunnaton,
Veressä Jeesuksen ristillä kerran.
Aamen
M. B.
