“Mutta Herra käski suuren kalan nielaista Joonan, ja Joona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä” (Joona 2:1).
Joona oli päättänyt suunnata elämänsä täysin päinvastaiseen suuntaan, kuin minkä Herra oli hänelle osoittanut. Kun Herra kehotti Joona ylös Niiniveen, Joona lähti lampsimaan alas Jaafoon ja sieltä meritse Tarsisiiin.
Poikkeaminen Jumalan tahdosta synnytti hurrikaanin. Lopulta Joona löysi itsensä suuren kalan – ilmeisesti valaan – yököttävästä vatsasta. Hän oli tullut pohjalle, oman elämänsä umpikujaan.
Mutta ei edes valaan vatsa ollut Jumalan GPS-anturin ulottumattomissa. Taivas oli hiljentynyt kuuntelemaan, josko pimeimmästä pimeydestä kuuluisi pienen pieni hätähuuto. Ja kuuluihan sieltä. Joona meni itseensä ja Jumala oli heti valmis auttamaan.
“Kun henkeni nääntyi minussa, minä muistin Herraa. Rukoukseni tuli luoksesi sinun pyhään temppeliisi” oli Joonan uskontunnustus. Se on hyvä muistutus meille, jotka olemme monin tavoin pimeässä ja ehkä jopa Jumalaa piilossa.
