“Herra, Jumala, minun pelastajani, päivin ja öin minä huudan sinun edessäsi” (Ps. 88:2).
Psalmi 88 on otsikoitu raamattuun sanoilla “Rukous suurimmassa hädässä.” Kun psalmia lukee, havaitsee, että siinä kirjoittaja on todella syvällä elämänsä kanssa.
Ajattele, että Psalmi 88 kuuluu Raamattuun. Jumala on halunnut taltioida sen kaikille sukupolville, myös meille. Hän on antanut meille syvimmän hädän sattuessa kohdalla pienin kynttilän lepattavan liekin: Jumalan kansa on aina joutunut kävelemään pitkin pimeitä teitä.
Ehkä tänään sinunkin kokemuksesi on, että liika on liikaa? Ehkä voit luetella kuluneita vuosia traagisten asioiden luettelolla; Ehkä olet ollut vapaapudotuksessa ilman laskuvarjoa? Silloin tiedät, mitä Psalmin 88 kirjoittaja tunsi.
“Sinä olet pannut minut syvimpään hautaan, pimeyden syvyyksiin.” Ei vain tavalliseen hautaan, vaan samalla syvimpään maaperään. Kauhut piirittivät Psalmin kirjoittajaa joka puolelta, ympärillä oli vain huonoja uutisia, pelkoa ja toivottomuutta. Edes yhtään ystävää ei jäänyt tukemaan.
Psalmi 88 päättyy toivottomaan itkuun. Elämä näyttää tuhoutuvan. Se oli kirjoittajan kokemusmaailma Psalmin syntyhetkellä. Se voi olla minun ja sinun kokemusmaailma tänään. Mutta tämän päivän kokemus ei määrää huomista. Sen määrää elävä Jumala. Toivon Jumala.
