“Minun sieluni on painunut maahan, virvoita minua sanasi mukaan” (Ps. 119: 25).
Olen tuntenut lempeiden tuulten hyväilyn ja noussut niiden voimasta henkeäsalpaaville näköaloille. Olen ollut kuin vapaa lintu, joka luottaa siipiensä kantokykyyn ja uskaltautuu itään ja länteen tietäen, että tuulet puhaltavat suotuisasti huomennakin.
Mutta tänään olen pudotettu maan tasalle. Tuulet muuttuivat arvaamattomiksi ja sade piiskasi hennot siipeni liian painaviksi.
Vaikka saisin kehoni maasta, sydämeni jäisi sen tahmeaan otteeseen. Voimani ovat valuneet tähän toivottomaan hiekan ja saven seokseen.
Sinä tunnet minut. Tiedät, miten en tänään edes rimpuile, vaan lannistuneena sivelen multaa peittämään heikkouttani.
Olen etsinyt ja huutanut lohtua mutta jäänyt yhä yksinäisemmäksi. Nyt katson Sinuun. Tahtoisitko Sinä lohduttaa?
Lohduta minua tavalla, jonka vain Sinä osaat. Tavoita minussa se huuto, jonka ääniaalto on liian korkea ihmisten kuultavaksi.
Tule, Jeesus Kristus, tule lähelleni ja anna maahan painuneen sydämeni kuulla taivaallisia säveliä.
